Kuinka rintasyöpä muutti haaveitani äitiydestä

Teksti Annamaija Vesa, kuva Marina Rotkus. Kirjoitus on julkaistu ensin Simpukka-lehdessä 4/2025.

”Haluan sitten sen uuden rinnan heti. Niin pian kuin se on mahdollista”, sanon tiukasti kirurgille. ”Niin ja mulla on lapsihaaveita! Haluan, että kaikki mahdollinen siihen liittyvä tehdään ennen kuin ne sytostaattihoidot alkavat!”, jatkan paasaamistani.

Hetkeä aiemmin olen tärissyt ja itkenyt sairaalan käytävällä. Miettinyt, etten halua astua tuohon huoneeseen ja kuulla asioista yhtään enempää.

Olen saanut muutamaa viikkoa aikaisemmin diagnoosin aggressiivisesta rintasyövästä. Taso gradus 3 eli korkein pahanlaatuisuusaste. Syöpäsoluni jakautuvat nopeasti ja ovat voimakkaasti epäerilaistuneita. Olen 34-vuotias eikä ajatuksissani ole käynyt, että sairastuisin vakavasti – ainakaan rintasyöpään. Olen ajatellut rintasyövän liittyvän enemmän vanhempien naisten elämänvaiheisiin – sairastuihan mummunikin siihen vasta 76-vuotiaana.

Eletään kevättalvea 2018. Olemme toivoneet puolisoni kanssa lasta jo puolisen vuotta. Olen jo hiukan hermostunut asian kanssa ja varannut ajan omalle gynekologilleni. Tuttu lääkäri rauhoittelee minua ja sanoo, että jos vuoden sisään raskaus ei ala, niin tule sitten uudelle käynnille.

Tulen hänen vastaanotolleen kaksi viikkoa myöhemmin. Olen löytänyt toisesta rinnastani patin.

Alkaa matka rintasyövän maailmaan, vaikka en haluaisi.

Rintasyöpä: lapsitoiveita pitää siirtää

”Siis mitä – olen silloin jotain 38-vuotias! Ei voi olla totta! Ja siis tämän kaiken takia meidän täytyy odottaa jotain reilu kolme vuotta ja sittenkään ei ole mitään varmuutta siitä, että saadaan raskauslupaa”, raivoan kotona miehelleni.

Olemme olleet yhdessä onkologini vastaanotolla ja saaneet tiedon, että rintasyövän vuoksi myös lapsitoiveita pitää siirtää. Vähintään kolmella vuodella. Ehkä jopa viidellä.

En voi käsittää tätä. Juuri, kun olimme ajatelleet, että meidän elämässämme alkaisi uusi vaihe ja lapsi olisi enemmän kuin tervetullut meidän perheeseemme.

Syöpätautien erikoislääkäri eli onkologi on kertonut, että kaikki mahdollinen tehdään hedelmällisyyden säilyttämiseksi ja huomioidaan hoitopolun suunnittelussa, mutta takuita sille, että saisin joskus raskausluvan tai että munasarjojeni toiminta palautuisivat ennalleen syöpähoitojen jälkeen, ei ole.

Olen rikki. Ja vihainen koko maailmalle.

En silti suostu luopumaan haaveestamme.

Ainahan te voitte adoptoida

”Eihän kaikki voi saada lapsia” ja ”ainahan te voitte adoptoida”, kuulen läheisteni sanovan. Tiedän heidän yrittävän sanoa jotain kannustavaa, mutta sanat loukkaavat. He eivät ymmärrä.

Soitan epätoivoisena Pelastakaa lapset ry:n sosiaalityöntekijälle ja kysyn, miten heillä suhtaudutaan tilanteeseeni. Voimmeko päästä adoptioprosessiin mukaan, vaikka olenkin sairastunut rintasyöpään? Onko se mahdollista missään vaiheessa? Ymmärrän, että juuri nyt se ei ole mahdollista, mutta entä myöhemmin. Kuinka vakavaan sairauteen suhtaudutaan ja miten vakava sairastuminen vaikuttaa adoptioon?

Puhelussa välittyy empatia ja ymmärrys tilannettani kohtaan, mutta se ei kuitenkaan muuta totuutta, joka viiltää vatsan pohjaan asti. Emme pääse adoptioprosessiin mukaan. Emme nyt emmekä todennäköisesti koskaan myöhemminkään.

Sosiaalityöntekijä kertoo, että ulkomailla ei aina ymmärretä sitä, kuinka hyvää syövän hoito on länsimaissa. Meillä Suomessa se toki ymmärretään, mutta kotimaan adoptiojono on pitkä. Yleensä kansainväliseen adoptioon ei pääse mukaan juuri sen takia, että adoptiomaat eivät ota listoilleen syöpään sairastuneita vanhempia. Meidät luetaan riskivanhemmiksi.

Kotimaan adoptio saattaisi olla mahdollinen joskus myöhemmin, mikäli minut todetaan viiden vuoden kuluttua terveeksi, mutta kansainvälinen adoptio ei ainakaan tule kysymykseen.

Tämä ei ole reilua. En ole valinnut, että asiat menevät näin.

Toimenpiteestä toiseen

Rintasyöpäleikkaus tehdään maaliskuussa. Syöpäleikkauksen jälkeen alkavat IVF-hoidot – tosin minun kohdallani hedelmöittyneet munasolut siirretään pakastimeen odottamaan alkion siirtoa. Munasoluja kerätään kahdella eri kerralla. Enempään ei ole aikaa, koska sytostaattihoitojen aloitusta ei voida siirtää.

Kaikki on aikataulutettua ja organisoitua. Liikun kuin robotti vastaanotolta toiselle, toimenpiteestä toiseen ja osastolta toiselle. Mieheni on tukeni ja turvani – kuljemme yhdessä tätä polkua, jonka lopputuloksesta emme tiedä mitään.

Sytostaattihoidot vievät voimia ja saavat minut huonoon kuntoon – niin fyysisesti kuin henkisestikin. En osaa enää unelmoida, iloita enkä nähdä valoa edessäpäin.

Keskivaikea masennus. Diagnoosi on selkeä.

Istun seuraavat kolme vuotta terapiassa.

Viimein tulee rinnankorjausleikkauksen vuoro. Olen odottanut sitä pitkään. On vuosi 2021.

TRAM-leikkaus eli rinnankorjauskorjausleikkaus vatsakielekkeellä on suuri ja vaativa leikkaus. Leikkauksen jälkeen pitää odottaa vähintään vuosi ennen raskaaksi tuloa, jotta kaikki arvet vatsan alueella saavat rauhassa parantua.

Varmistan, että leikkauksessa ei kajota kohtuun.

Raskauslupa

Onkologien kanssa käydään useita keskusteluja raskausluvan saamisesta. Tilanteestani tehdään erilaisia skenaarioita ja laskelmia. Mietitään todennäköisyyksiä. Aivan lopullinen päätös on kuitenkin minun, mutta lääkärit ovat kannustavia ja rohkaisevia. Miestäni pelottaa. Hän haluaa kaikista eniten pitää minut eikä riskeerata liiaksi.

Minä haluan kuitenkin yrittää. Haluan uskoa, että kehoni on palautunut syöpähoidosta, toipunut masennuksesta ja eheytynyt rinnankorjausleikkauksen myötä niin hyvin, että raskaaksi tuleminen olisi mahdollista.

Alkionsiirtoja tehdään kerta toisensa perään. Viidennen siirron jälkeen raskaustesti näyttää positiivista. Olemme varovaisen toiveikkaita, kunnes järkyttävät vatsakivut alkavat.

Kohdunulkoinen raskaus. Joudun jälleen leikkaukseen.

Kuudes siirto onnistuu. Pelkään taas kohdunulkoista raskautta.

Kaikki menee kuitenkin hyvin. Kauan odotettu lapsemme syntyy alkuvuodesta 2023.

Olen 40-vuotias ja maailman onnellisin äiti.

Elämän kannatteleva voima

Tiedostan hyvin, että rintasyöpäni saattaa uusiutua joskus tulevaisuudessa. En mieti asiaa päivittäin, mutta viikoittain se on ajatuksissani. Olen myös halunnut henkisesti valmistautua siihen, mikäli näin joskus käy.

Tiedostan, että silloin kaikki olisi aivan toisin – olenhan nyt äiti. Olen vastuussa siitä, että lapsellani on hyvä jatkaa elämää täällä, vaikka minä olisin toisaalla. Toivon, että sellaista päivää ei koskaan tule, mutta olen oppinut, että elämä voi olla arvaamatonta.

Kaikista kokemuksistani huolimatta luotan elämän kannattelevaan voimaan, uskon ilon pidentävän ikää, rakkauden yhdistävän ja toivon merkityksen olevan suurempaa kuin osataan edes ajatella.

Osa teksteistä on päiväkirjamerkintöjä vuosilta 2018–2023. Kirjoittaja toimii Pirsy ry:ssa kokemusasiantuntijana ja vertaistukijana. Vertaistukea rintasyöpään Instagramista Annamaijan tililtä @annamaija_vesa.

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on Suomen ainoa tahattoman lapsettomuuden vertaistuki- ja asiantuntijaorganisaatio. Vuonna 1988 perustettu Simpukka edistää lapsettomien asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin. Simpukan tavoitteena on, että Suomessa jokainen tahattoman lapsettomuuden kohtaava saa apua ja tukea. Simpukka pitää lapsettomien puolia ja työskentelee sen eteen, että huomenna asiat olisivat paremmin.

Sote-alan järjestöihin kohdistuu massiivia rahoitusleikkauksia. Simpukan työn jatko on epävarmaa. Tule rinnallemme seisomaan ja tukemaan tahattomasti lapsettomien hyvinvoinnin eteen tehtävää työtä. Emme pärjää enää yksin! Liittymällä Simpukan jäseneksi saat sähköisen Simpukka-lehden luettavaksi neljä kertaa vuodessa sekä yhteistyökumppaneiden tarjoamia jäsenetuja.