Mies ja tunteet

Tahattoman lapsettomuuden taustalla on lukematon määrä erilaisia tarinoita, joita kaikkia yhdistää kokemus siitä, että oma lapsitoive ei ole täyttynyt. Kokemus on usein vaikea ja aiheuttaa monenlaisia tunteita. Miesten näkökulma lapsettomuuteen on pitkään jäänyt pimentoon. Tähän voi olla useita syitä, mutta yksi keskeinen on asian yksityisyys. Simpukka ry:n miehille tekemän kyselyn mukaan miehet kokevat lapsettomuuden edelleen stigmana ja tabuna, josta ei ole helppo puhua avoimesti.

Omasta tahattomasta lapsettomuudesta voi olla vaikea puhua, mutta kannattaa muistaa, että kukaan meistä ei ole yksin kokemuksensa kanssa. Monet sulkeutuvat kuin simpukka kuoreensa. Vaikenemalla asia ei kuitenkaan häviä, vaan lapsettomuus hiertää kuin hiekanjyvä simpukan sisintä. Vertaisten parissa lapsettomuudesta on helpompi puhua ja tulla ymmärretyksi. Vertaistuen avulla hiekanjyvästä voi lopulta kehittyä hohtava helmi. Olet aina tervetullut mukaan Simpukka-yhteisöömme. Lapsettomuudesta voi selvitä – muutkin ovat selvinneet!

“Elämässäni ei ole koskaan ollut näin 
pitkää jaksoa yhtämittaista surua. 
Tämä on elämäni suurin kriisi.”

Simpukan kysely: miesten kokemuksia tahattomasta lapsettomuudesta (2020)
Kuvassa näkyy lähikuvana miesoletetun henkilön kasvot.

Vertaistukea

Facebookissa toimivaan Miesten Simpukka -ryhmään ovat tervetulleita kaikki itsensä mieheksi määrittelevät, tahatonta lapsettomuutta kokevat elämäntilanteesta riippumatta. Ryhmässä pääsee jakamaan ajatuksia muiden samoja kokemuksia ja tunteita läpi käyvien kanssa. 

Miehet ovat tietysti tervetulleita myös kaikkiin muihin vertaisryhmiin ja tapaamisiin. Monenlaista vertaistukea on tarjolla kasvokkain ja verkossa. Tukinetissä voi keskustella myös anonyymisti. Tutustu Simpukan vertaistukeen: Vertaistuki Simpukassa. 

Milla Salaman terveystieteiden tutkinto-ohjelman pro gradu -työ Ikuisesti kahdestaan – tahaton lapsettomuus ja sosiaalinen tuki miesten kokemana selvitti miesten kokemuksia tarvitsemastaan ja saamastaan tuesta. Lue täältä: Tahattomasti lapsettomien miesten kokemuksia saamastaan tuesta ja Tahattomasti lapsettomien miesten kokemuksia tarvitsemastaan tuesta.

Näkymätön suru – Mies ja tahaton lapsettomuus

Nettisivuiltamme voit ladata miehille tehdyn oppaan. Opas on tarkoitettu kaikille miehiksi itsensä kokeville, jotka ovat kohdanneet tahattoman lapsettomuuden. Toivomme, että löydät oppaasta tietoa ja näkökulmia, jotka keventävät oloasi. 

Miesten opas löytyy Simpukan verkkosivuilta: Opas, Näkymätön suru – Mies ja tahaton lapsettomuus.

Miesten lapsettomuuden syyt

Miesten lapsettomuudesta puhutaan usein enemmän lääketieteen ja hedelmällisyyden kuin sen synnyttämän kokemuksen, ajatusten ja tunteiden näkökulmasta. Kaikki tahattomasti lapsettomat miehet eivät kuitenkaan käy läpi lapsettomuustutkimuksia tai -hoitoja. Tahattoman lapsettomuuden syyt ovat hyvin moninaiset.

Elämäntilannelapsettomuus

Kumppanin puuttuminen on yhä yleisempi syy lapsettomaksi jäämiseen miehillä. Taustalla voivat olla myös kumppaneiden erilaiset toiveet lapsiperheellistymisen suhteen. Osalle, kuten miespareille tai ilman kumppania lasta toivoville miehille, mahdollisuudet saada lapsi ovat yhä rajalliset. Tilanne on onneksi parantumassa, joskin hitaasti, kun esimerkiksi adoptio on tullut mahdolliseksi samaa sukupuolta oleville pareille. 

Hedelmällisyyteen vaikuttavat tekijät

  • Ylipaino (painoindeksi, BMI yli 25 kg/m²) ja varsinkin lihavuus (BMI yli 30 kg/m²) aiheuttavat hormonaalisia muutoksia, jotka voivat heikentää siittiöiden tuotantoa.
  • Nikotiini heikentää siittiöiden laatua niin sanotun oksidatiivisen stressin kautta. Oksidaatio aiheuttaa muutoksia siittiöiden tumassa, mikä heikentää alkion kykyä kiinnittyä kohtuun. Oksidaatio lisää myös keskenmenon riskiä. 
  • Kokaiini ja muut huumausaineet heikentävät merkittävästi siittiöiden laatua ja ne voivat vaikuttaa myös siittiöiden perimään. 
  • Liuottimet, joita käytetään teknisillä aloilla, esimerkiksi maalit, liimat ja hartsit ja erilaiset öljypohjaiset tuotteet voivat vaurioittaa siittiötuotantoa jopa pysyvästi. 
  • Testosteronia ja anabolisia steroideja ei pitäisi missään nimessä käyttää silloin, kun on raskaustoiveita. Testosteroni estää siittiöiden muodostumista, ja pahimmillaan siittiöitä ei ole enää lainkaan.
  • Kiveksen tai lisäkiveksen tulehdukset ja krooniset tulehdukset, kuten pitkittynyt klamydia, voivat vaikuttaa siittiöiden laatuun ja aiheuttaa siementiehyeen tukoksia.
  • Kivesten suonikohjut voivat vähentää hedelmöityskykyisten siittiöiden määrää. Isot kohjut on syytä hoitaa pois.
  • Lisäksi jotkin geneettiset syyt, esimerkiksi harvinaiset kromosomipoikkeavuudet, voivat vaikuttaa siittiöiden vähyyteen tai huonoon laatuun. Näitä ovat esimerkiksi harvinaiset kromosomiviat, kromosomien rakenteelliset muutokset ja y-kromosomin deleetio. 
  • Siementiehyeiden tukkeutumisen yleisin syy on vasektomia eli raskauden ehkäisemiseksi tehtävä sterilisaatioleikkaus. Tällöin yleisin hoito on mikrohedelmöitys kiveksestä tai lisäkiveksestä poimituilla siittiöillä.

Miesten hedelmällisyys: Odottavan äidin tupakointi heikentää syntyvän pojan siittiötuotantoa. Turun yliopiston biolääketieteen laitoksella ja Turun yliopistollisen keskussairaalan lastentautien osastolla työskentelevä ylilääkäri, professori Jorma Toppari kertoo Simpukan haastattelussa miesten hedelmällisyyteen haitallisesti vaikuttavista asioista. Haastattelu on julkaistu Simpukan verkkosivuilla marraskuussa 2023. Lue haastattelu linkistä yläpuolelta.

Miehelle tehtävät tutkimukset

Lapsettomuuden syitä selviteltäessä miehen tutkiminen aloitetaan sperma-analyysistä. Näytteestä tutkitaan siittiöiden määrä ja laatu ja siemennesteen ominaisuudet. Jos sperma-analyysin tulos on normaali ja yhdynnät onnistuvat, mies on tutkittu eikä lisätutkimuksia tarvita. Jos siemennesteanalyysin tulos on poikkeava, sperma-analyysi kannattaa tehdä uudelleen, koska sperman laatu voi vaihdella paljon. Poikkeavuudet voivat johtua monista syistä. Yleisin syy on kivesten suonikohjut. Muita syitä ovat tulehdukset, kasvaimet, hormonaaliset ja geneettiset syyt ja eräät krooniset sairaudet.

Siittiöiden laatuun voi yrittää vaikuttaa

Sperman laatua voidaan yrittää hoitaa erilaisilla menetelmillä: antioksidatiivisilla valmisteilla, hormonihoidolla, kirurgisesti tai muuttamalla elintapoja. Hoitojen avulla siittiöiden tilanne voi parantua merkittävästi noin 40 prosentilla miehistä, mutta onnistumista ei kuitenkaan voida taata. Sperman laatua parantavien hoitojen vaikutukset nähdään useimmiten vasta kuukausien kuluttua. 

Monilla pareilla ei ole aikaa tai halua odottaa. Raskaus halutaan saada aikaan heti. Siksi mieheen kohdistuvan hoidon sijasta mennään usein suoraan hedelmöityshoitoihin (inseminaatio, koeputki- tai mikrohedelmöitys), jolloin siittiöt saavat olla sitä mitä ovat. 

Yhdyntöjen ajoitus

Monet stressaavat yhdyntöjen ajoituksen kanssa aivan turhaan. Siittiöt pysyvät hedelmöityskykyisinä useita päiviä. Raskaus voi alkaa yhtä hyvin, kun yhdyntä tapahtuu ovulaatiopäivänä tai 1–2 päivää aiemmin. Sen sijaan munasolu voi hedelmöittyä vain puolen vuorokauden ajan. Jos siittiöt tulevat paikalle liian myöhään, hedelmöittyminen ei ole enää mahdollista.

Voiko yhdyntöjä olla liian usein? Riittääkö siittiöitä, jos yhdyntöjä on joka päivä? Siittiöiden määrä voi olla vähän pienempi, mutta toisaalta ne ovat silloin tuoreempia. Usein tapahtuvista yhdynnöistä on harvoin haittaa, mutta ei mitään erityistä hyötyäkään. Hyvä yleisohje on, että jos yhdyntöjä on kaksi kertaa viikossa, siittiöitä on aina paikalla. 

Miehen rooli lapsettomuushoidoissa

Hedelmöityshoitoprosessi on aina parin yhteinen. Siksi onkin tärkeää, että molemmat osapuolet voivat tuoda esiin kaikki ne tunteet, joita hoidoissa oleminen herättää.

Miehen käytännön osuus  hoitoprosesseissa on spermanäytteen antaminen. On ymmärrettävää, että miehet voivatkin kokea olevansa vain siittiöiden tuottajia, koska useimmiten hoidon fyysinen osuus kohdistuu tietenkin pääasiassa naiseen. Vaikka miesten fyysinen osuus onkin pieni, kokee mies usein kaikkia hoitoihin liittyviä suuria tunteita. Miehen puolisolle antama henkinen tuki on tärkeää, mutta myös miehen on tärkeää saada tukea.

Inseminaatio

Inseminaatiohoidossa spermanäyte käsitellään siten, että siitä erotetaan parhaimmat siittiöt ja ne laitetaan ravintoliuokseen, joka ruiskutetaan kohtuun ovulaation aikoihin. Hoidolla pyritään varmistamaan, että siittiöitä on riittävästi ja että ne pääsevät perille.

Koeputkihedelmöitys (IVF) ja mikrohedelmöitys (ICSI)

Kun munasolut kerätään, ne hedelmöitetään samana päivänä. Siittiöitä tarvitaan juuri silloin. Yleensä miehet antavat spermanäytteen tuoreeltaan, mutta ne voidaan myös pakastaa aiemmin, jos mies ei pakottavasta syystä pääse paikalle tai jos tuorenäytettä on vaikea saada. Pakastaminen ei vaikuta hoidon tulokseen.

IVF-hoidossa siittiöt laitetaan samalle maljalle munasolujen kanssa. Hedelmöittymisen onnistuminen nähdään seuraavana päivänä. Hedelmöittyneet munasolut alkavat jakautua ja niistä kehittyy alkioita. 

Hedelmöittymiseen tarvitaan paljon siittiöitä. Yksittäinen siittiö ei pysty omin voimin läpäisemään munasolun seinämää. Siihen tarvitaan miljoonia siittiöitä. Jos siittiöitä on vähän, tehdään mikrohedelmöitys. Biologi nappaa yhden siittiön, joka viedään munasolun sisään. Se ei vielä takaa hedelmöittymistä, sillä munasolua ei voi pakottaa hedelmöittymään. Kun siittiö pääsee sisään, on hedelmöittyminen ainakin mahdollista. Menetelmä on tehokas. 

Mikrohedelmöitystä voidaan käyttää myös silloin, kun siemennesteessä ei ole yhtään siittiötä. Jos siittiöitä on kuitenkin kiveksessä tai lisäkiveksessä, ne voidaan poimia sieltä joko neulanäytteellä tai mikroskooppisen leikkauksen avulla. 

Luovutetut sukusolut

Jos siittiöitä ei tutkimuksista huolimatta löydy lainkaan, ei siemennesteestä eikä kiveksistä, hedelmöityshoitoja ei voida toteuttaa miehen omilla sukusoluilla. Hedelmöityshoidoissa on tällöin mahdollista käyttää lahjoitettuja siittiöitä. Vastaavasti on tilanteita, missä voidaan käyttää luovutettuja munasoluja. Joskus sekä munasolut että siittiöt tai alkio saadaan sukusolujen lahjoittajilta. 

Lahjoitettujen sukusolujen käyttämistä hedelmöityshoidossa on lupa harkita ja miettiä omassa tahdissa. Lahjasoluhoitoihin liittyy paljon kysymyksiä ja asioita, joiden kanssa on tärkeää tulla sinuiksi. Lahjasoluhoitoihin liittyy aina lahjasoluneuvonta, jossa ammattilaisen kanssa on mahdollista keskustella kaikista tuntemuksista ja kysymyksistä, joita lahjasolujen käyttämiseen liittyy.

Tie ja horisontti

Erilaisia teitä vanhemmuuteen

Tässä on lyhyt katsaus erilaisiin tapoihin, joilla tahatonta lapsettomuutta kokeva mies voi tulla vanhemmaksi. Voi olla, että et koe niitä itsellesi sopiviksi, eivätkä kaikki tavat ole jokaiselle mahdollisia. Tarkoituksena ei myöskään ole sanoa, että kaikki mahdollisuudet tulisi kokeilla. Lapsettomuutta ei aina voi ratkaista. Lapsettomuuden surun kanssa oppii elämään ja elämä tulee kantamaan myös ilman lapsia.

Lapsettomuustutkimukset ja -hoidot kumppanin kanssa

Kun raskaus ei ala säännöllisistä, suojaamattomista yhdynnöistä huolimatta vuoden sisällä, tai tiedossa on jokin hedelmällisyyteen vaikuttava sairaus tai ominaisuus, kannattaa hakeutua lapsettomuustutkimuksiin. Perustutkimuksiin voi hakeutua terveyskeskukseen, opiskelijaterveydenhuoltoon, yksityislääkärin vastaanotolle tai yksityiselle lapsettomuusklinikalle. Lapsettomuushoitoihin julkisessa terveydenhuollossa tarvitaan lähete perusterveydenhuollosta. Yksityiselle klinikalle voi hakeutua suoraan ilman lähetettä.

Sijaisvanhemmuus

Kun lapsen huoltajilla on vaikeuksia tarjota lapselleen turvallinen ja tasapainoinen elinympäristö, voidaan lapsi sijoittaa kodin ulkopuolelle. Sijaisvanhempia on vähemmän kuin tarvetta olisi. Perhehoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden kokea vakaata perhe-elämää sekä luoda läheisiä ihmissuhteita. Lisätietoa löydät esimerkiksi Perhehoitoliiton verkkosivuilta https://www.perhehoitoliitto.fi/

Adoptio

Adoptiovanhemmaksi tulevat aivan tavalliset ihmiset, joiden elämä on tasapainossa, ja joilla on valmiudet ottaa vastaan mahdollisesti traumoja kokenut lapsi. Adoptiossa on kyse ensisijaisesti lapsen edusta ja oikeudesta turvalliseen ja tasapainoiseen kasvuympäristöön. Adoptiolaki muodostaa puitteet sille, kuka voi adoptoida. Adoptiovanhemman tulee olla 25 vuotta täyttänyt ja lapsiesityksen tullessa korkeintaan 49-vuotias. Yhdessä voivat adoptoida vain avioliitossa olevat parit, mutta lapsen voi adoptoida myös yksin. Kansainvälisessä adoptiossa kontaktimailla on lisäksi omia kriteerejä ja rajoitteita sille, kuka voi adoptoida. Lisää tietoa ja tukea adoptiota harkitsevalle: www.adoptioperheet.fi

Vanhemmuuskumppanuus

Vanhemmuuskumppanuudessa vanhemmuutta jaetaan alusta alkaen suunnitelmallisesti henkilöiden kesken, jotka eivät ole keskenään rakkaussuhteessa. Vanhemmuuskumppaneina toimivat esimerkiksi apilaperheet mutta myös ystävykset tai toisensa vanhemmuuskumppanuus-foorumeilta löytäneet, lasta toivovat, aikuiset. Lisää tietoa ja tukea kumppanuusvanhemmuutta harkitsevalle: https://kumppanuusvanhemmaksi.fi/

Sijaissynnytys

Sijaissynnytykseen tähtäävät hedelmöityshoidot ovat Suomessa toistaiseksi kiellettyjä. Arviolta toistakymmentä henkilöä tai paria saa kuitenkin lapsen sijaissynnytyksen avulla vuosittain hakeutumalla sijaissynnytykseen tähtääviin hoitoihin tai kaupallisiin sijaissynnytysjärjestelyihin ulkomaille. Sijaissynnytystä pohdittaessa kannattaa varata aikaa oikeudellisten ja käytännön asioiden selvittämiseen perusteellisesti. Niin lainsäädäntökenttä kuin hoitojen käytännöt vaihtelevat huomattavasti eri maiden välillä ja tietoa järjestelyistä, mahdollisuuksista ja oikeudellisista kysymyksistä voi olla vaikeaa löytää. Simpukka ja Sateenkaariperheet ry ovat koostaneet tietopaketin sijaissynnytystä pohtiville. Löydät ohjeistuksen osoitteesta: https://simpukkary.fi/tietoa/sijaissynnytys/

Simpukka tekee vaikuttamistyötä ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimiseksi Suomessa.

Lähteet

Näkymätön suru – Mies ja tahaton lapsettomuus. Simpukka ry:n opas. Uusin painos julkaistu vuonna 2021.
Duodecim terveyskirjasto. Miehen lapsettomuus. Julkaistu 22.9.2022.
Duodecim terveyskirjasto. Duodecimin kimppakyyti – Miten ikä vaikuttaa miehen hedelmällisyyteen? Julkaistu 16.1.2023.
Yle Areena. MOT: Siittiöiden loppu. Julkaistu 12.4.2021.