Missä tahaton lapsettomuuteni on?

Teksti Mio Kivelä. Kirjoitus on julkaistu ensin Simpukka-lehdessä 4/2024.

Tahaton lapsettomuuteni ei ole piilossa laatikkoon suljettuna ja syvälle mieleni perukoihin työnnettynä. Se ei ole nätisti pinottuna valmiiden ja käsiteltyjen asioiden suppeassa pinossa. Ei pölyttyneenä menneiden kipujen kaatopaikalla. Eikä aktiivisesti työstettävien asioiden työmaalla.

Se on häivähdyksinä arjessa. Ohimenevinä hetkinä ja viipyilevinä pohdintoina. Muistijälkenä, kaipuuna ja ajoittaisena kipuna. Menneenä, nykyisyytenä ja tulevaisuutena.

Tahaton lapsettomuuteni kurkistaa päätään kahvipöytien keskusteluissa lasten kuulumisista tai lastenlasten ihanuuksista. Se muistuttaa olemassaolostaan suloisten pienokaisten kasvoissa, lasten hellissä äänissä ja isyyden käsitteessä. Se nousee pintaan samaistumisena ja ymmärryksenä lapsettomuuden teemoissa. 

Usein se on varovainen ja viipyy vain hetken. Joskus se vie liikaa tilaa. Saapuu täysin varoittamatta ja yllättäen. Huutaa korvaan tai vyöryy ylitse kuin hyökyaalto jättäen kaiken muun alleen.

Tahaton lapsettomuuteni on olemassa vanhoissa arvissa, kivuissa ja elämäni poluissa. Se on totta minussa. Muovannut minua sellaiseksi, joka nyt olen. Se on määrittämässä ja muovaamassa tulevaani. Luomassa sille rajoja, mutta myös uudenlaisia unelmia.

Tahaton lapsettomuuteni luo heijastuksia minuun ja lukuisiin elämäni osa-alueisiin ja hetkiin. Se tuo arkeeni, polkuuni ja minuun omat sävynsä, omanlaisensa tavan nähdä elämää ja maailmaa. Se on kaikkialla ja ei missään. Osana minua ja elämääni. Niin hyvässä kuin pahassa.

Simpukan vapaaehtoinen Mio Kivelä kirjoittaa tahattomasta lapsettomuudesta miehen ja transsukupuolisen näkökulmasta tavalla, joka toivottavasti koskettaa myös monesta muusta näkökulmasta teemaa katsovia.