Simpukan uusi hallitus on valittu

Simpukan syyskokouksessa valittiin uusi hallitus kaudelle 2026–2027. Vuoden 2026 teema on Mikä on perhe?

Simpukka ry:n syyskokouksessa 29.12.2025 valittiin Simpukalle uusi hallitus kaudelle 2026–2027. Erovuorossa oli viisi henkilöä. Ehdokkaiden joukosta äänestettiin uudet jäsenet erovuoroisten tilalle.

Simpukan hallituksessa kaudella 2026–2027 ovat Reeta Ahola, Aura Kostiainen, Pyry Young, Pirkko Heimonen, Heidi Vehviläinen, Viivi Selin, Jesse Reponen ja Roosa Reponen. Puheenjohtajana jatkaa Salli Moilanen.  

Simpukka onnittelee lämpimästi hallitukseen valittuja uusia jäseniä sekä kiittää sydämellisesti väistyviä hallituksen jäseniä.

”Olen erittäin iloinen ja otettu siitä, että Simpukan hallitukseen haki tänä vuonna kymmenen henkilöä. Hakijoista yli puolet ei ole ennen hakenut Simpukan hallitukseen. Mielenkiinto Simpukan hallitustyöskentelyä kohtaan kertoo, että tahattomasti lapsettomien hyvinvoinnin eteen tehtävä työ on tunnistettua ja tärkeää sekä yhteiskunnan että yksilön tasolla. On innostavaa päästä aloittamaan työskentely uuden hallituksen kanssa. Simpukan resurssien niukentuessa Simpukan hallituksen rooli korostuu entisestään. Tulevaisuuden epävarmuudesta huolimatta tämän porukan kanssa tulevaisuuteen voi suhtautua toiveikkaasti”, kiittää Simpukan toiminnanjohtaja Piia Savio.

”Meillä on ollut viime vuosina poikkeuksellisen aktiivinen ja toimiva hallitus, ja sen merkitys kasvaa entisestään näinä haastavina aikoina, jolloin järjestöjen toimintaympäristö on aiempaa vaikeampi. Olen kiitollinen siitä energiasta ja sitoutumisesta, jota meillä jo on ja jota meillä tulee uuden hallituksen myötä olemaan tulevina vuosina. Suuri voimavaramme tulee olemaan se, että hallituksessa on edustajia useista Simpukan kohderyhmistä, jokaisella on omanlaista osaamista tai taitoja, joita kaikki pääsevät hyödyntämään niin hallitustyöskentelyssä kuin muussakin Simpukan toiminnassa. Innolla odotan tulevaa vuotta ja yhteistyötä uuden hallituksen kanssa”, iloitsee Moilanen.

Simpukan hallitus kokoontuu vuoden aikana kuusi kertaa. Hallituksen tehtäviin kuuluvat muun muassa strategisten tavoitteiden linjaaminen, jäsenyyttä koskevat asiat sekä varojen ja omaisuuden hoito. Hallitus esittää vuosikokoukselle kalenterivuosittain vuosikertomuksen, tilinpäätöksen, toimintasuunnitelman ja tulo- ja menoarvion. Kevät- ja syyskokoukseen ovat kaikki jäsenet tervetulleita.

Vertaistuki vuoden 2026 teemana

Yhdistyksen jäsenmaksun suuruus vuodelle 2026 pysyy samana 30 eurossa. Pariskuntajäsen jäsenmaksuksi muutettiin 40 euroa, koko perheen jäsenmaksuksi 50 euroa, kannatusjäsenen jäsenmaksuksi 20 euroa ja kannatusyhteisön jäsenmaksuksi 100 euroa. Muut maksut pysyivät ennallaan.

Syyskokouksessa hyväksyttiin talousarvio vuodelle 2026. 

Syyskokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma vuodelle 2026. Vuoden 2026 teemana on Mikä on perhe? Teeman avulla ravistelemme yhteiskunnassa vallitsevaa perhekäsitystä ja teemme erilaisia perheitä näkyväksi. Tuomme esiin tarinoita ja kuvia erilaisista perheistä.

Vuosi 2026 on Simpukan strategiakauden 2023–2026 viimeinen vuosi. Uuden strategian suunnittelu aloitetaan vuonna 2026.

Vuonna 2026 vaikutetaan lainsäädäntötyöhön ja tuotetaan tietoa ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimiseksi Suomessa. Ensi vuonna keskitytään myös työelämän TES-vaikuttamiseen sekä hedelmällisyystiedon lisäämiseen. Simpukka toimii monessa verkostossa tekemässä vaikuttamistyötä. Ammattilaisia ja opiskelijoita kohdataan sekä tehdään tutkimus- ja opinnäyteyhteistyötä.

Toiminnan painopistealueita ovat muun muassa monipuolinen vertaistuki verkossa ja kasvokkain sekä vertaistuellisen tiedon tuottaminen muun muassa verkkoluentojen, uutiskirjeiden ja Simpukka-lehden muodossa.

Vuonna 2026 jatketaan vaikuttamistyötä myös yksityisen puolen hedelmöityshoitojen Kela-korvauksen saamisesta yhdenmukaisesti kaikille hedelmöityshoidoissa käyville. Työpöydällä ovat myös vaikuttamistyö tasa-arvon vahvistamiseksi lapsiperheellisten ja lapsettomien välille sekä hedelmällisyystietoisuuden lisääminen.

Lahjasoluteemoista tietoa ja tukea jakavan Helminauhan toimintaa jatketaan osittain osana Simpukan toimintaa.

Viestintäkampanjat lisäävät tietoisuutta

Vuoden aikana vahvistetaan lapsettomuustietoisuutta viestintäkampanjoiden avulla. Kohderyhmiä osallistetaan mukaan vaikuttamistyöhön ja viestintään. 

Aprillipäivänä 1. huhtikuuta Simpukka tuo vahvasti esille ajatusta raskaudella pilailun satuttavuudesta. Lapsettomien Simpukka-viikolla 4.–10. toukokuuta tuodaan esille tahatonta lapsettomuutta ilmiönä ja kokemuksena sekä laajennetaan perhekäsitystä.

Syksyn päätapahtumina ovat keskenmenon kokeneiden päivä 15.10. sekä marraskuun ensimmäisellä viikolla vietettävä miesten viikko, parisuhdeviikko ja European Fertility Week.  

Visio: tunnistettu tahattoman lapsettomuuden asiantuntuntija

Simpukka on yhdenvertaisesti kaikkien lapsettomuutta kokevien yhdistys, johon jokainen kokee kuuluvansa ja jossa tulee kohdatuksi ja tuetuksi. Teemme työtä, jotta kaikilla lasta toivovilla on mahdollisuus lapsiperheellistyä, ja jotta jokaista kohdellaan tasa-arvoisesti riippumatta siitä, onko hänellä lasta tai ei.

Simpukan strategiakauden 2023–2026 neljä tavoitetta ovat:

  1. Tahatonta lapsettomuutta kokevat saavat tarvitsemaansa tukea ja tietoa oikea-aikaisesti. 
  2. Simpukka on vahva vaikuttaja ja edunvalvoja. 
  3. Lapsiperheellistymisen mahdollisuudet ovat yhdenvertaiset. 
  4. Simpukka on kokoaan suurempi inhimillinen asiantuntija.

Tutustu strategiaan Simpukan verkkosivuilla: Simpukan strategia 2023–2026. Seuraavan strategian suunnittelu aloitetaan vuoden 2026 alussa.

Kuvassa Simpukan hallituksen jäsenet. Kuvasta puuttuvat Jesse Reponen ja Roosa Reponen.











Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Tampellan Esplanadi 8 B LH 35 33100 Tampere
+358 400 844 823
simpukka@simpukkary.fi

Uutiskirjeen tilaus

Tilaa Simpukan kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvä uutiskirje! Saat ajankohtaista tietoa tulevista tapahtumista, Simpukan kuulumisista ja muista tahattomaan lapsettomuuteen liittyvistä asioista.

Uutiskirjeen tilaus