Viva. "Eloni käy tukalaksi ja on jälleen aika lävistää vatsani iho. Hymyileväksi lääkittynä katselen, kun seitsemän litraa pahaa oloa valuu letkua pitkin muoviseen pussukkaan."

Toivon odottaja 

Tarinoita lapsettomuudesta: primaari lapsettomuus, lapsettomuushoidot, hyperstimulaatio, keskenmeno

Jo toinen maanantai, kun herään sairaalasta. Aamulla laboratoriohoitaja räväyttää häikäisevän kattovalon päälle ja kolistelee sänkyni vierelle katse kohdistuen käsivarteeni. Ojennan käsistäni sen, kummassa ei ole kiinni tippaletkua. 

Kiitoksen jälkeen paikalle saapuu hoitaja, joka mittaa kasvaneen vyötäröni ympärysmitan ja punnitsee painoni. Vatsani on suuri ja pyöreä, vaikka en elä tavallista odottajan tarinaa. Muistutan muumia, sillä hedelmöityshoitoja seurannut hyperstimulaatio* on täyttänyt minut nesteellä ja piilottanut vyötäröni. Tätä on arki sairaalassa. 

Tänä aamuna tiedän, että kymmenen päivää sitten siirretty, ainokainen alkio on tarrannut. Halaan posliinia ja itken onnesta. Kuuden vuoden odotuksen jälkeen pilkahdus toivosta on minussa.

Iltapäivään mennessä vatsani on kasvanut pinkeäksi. Näytän todella odottajalta. Eloni käy tukalaksi ja on aika jälleen lävistää vatsani iho. Hymyileväksi lääkittynä katselen, kun seitsemän litraa pahaa oloa valuu letkua pitkin muoviseen pussukkaan. Viritystä kutsutaan dreeniksi**.

Torstai on toivoa täynnä

Toisena torstaina on testipäivä ja soitan sairaalavuoteestani lapsettomuusklinikalle. Kerron koriongonadotropiini-arvoni (tuttavallisemmin HCG) olevan mukavassa nousussa. Hoitaja puhelimessa on hämmentynyt, sillä yleensä potilaat tekevät kotitestin. Minä en ole niin onnekas, että jännittäisin kotona miehen ja pissaisen tikun kanssa. Olen sairaalassa ja itkettää. Lääkäri vahvistaa sen minkä jo tiesin: Olen raskaana. Sairaalassa, mutta onnellisena. 

Lauantaina olen taas täynnä nestettä. Lääkäri päivystää kahta osastoa ja toivoo, ettei joudu kiirehtimään synnytyssaliin kesken toimenpiteeni. Hoitaja pitää kädestä ja sanoo “purista vaan”. Saan vatsalleni uuden letkun ja pussukan, johon verisuonistani vatsaonteloihin paennut neste laskeutuu hiljalleen. Illalla silitän kutistuvaa vatsaani ja kuiskaan ”Sinua on rakastettu jo kauan. Kiitos, kun olet matkalla.”

Keskiviikkona, kolme päivää ennen joulua pääsen kotiin sairaalasta. Käsissäni on paketti lääkkeitä ja mustavalkoinen kuva pienestä toivonhippusestamme. Jos tuijotan sitä pitkään, voin melkein nähdä sen sykähtävän. Olen täynnä hykertelevää onnea ja kiitollisuutta. Koti tuoksuu joululle.

Pelkoni saapuu kotiin

Tiistaina ennen uutta vuotta pelkoni saapuu kotiin. Voimme kutsua sitä myös “äidinvaistoksi”. Torstaina se on jo täysin totta.

Keskenmeno on kirosana, joka lausutaan ainakin kuudesti ja itketään puheluiden välissä, ettei kyyneleet sotke sanoja. Toisesta päästä kantautuu kannustus “Tsemppiä!”. Uuden vuoden raketit taivaalla ovat värittömiä ja vatsani iho ruhjeilla pistoksista ja letkuista. Kohtuni vapisee verestä ja pelosta. 

Surussa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä. Se kuristaa, turvottaa silmät ja raapii sydäntä. Ja siitä huolimatta, kuten aina ennenkin menetysten jälkeen, saapuu kaikkein harmain maanantai. Minä palaan töihin, ilman pientä toivoani.

*Hyperstimulaatiossa munarakkulapunktion jälkeen munasarjat täyttyvät uudelleen nesteellä ja kasvavat. Vakavampiin hyperstimulaatiotilanteisiin liittyy nesteen kertyminen vatsaonteloon. 

**Dreeni on putki, jonka avulla eritteitä poistuu kehon ulkopuolelle.

Viva

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Simpukka ry:n vuoden 2024 teemana on Tahattomasti lapsettomana Suomessa. Simpukka kerää ja jakaa vuoden 2024 ajan tahatonta lapsettomuutta kohdanneiden kirjoituksia, jotka liittyvät yhteiskuntaan. Voit kirjoittaa omista kokemuksistasi, mielipiteitäsi tai kannanottojasi.