Tyhjän sylin tilaisuudet

Hengellisiä Tyhjän sylin tilaisuuksia, kuten messuja, hartauksia ja rukoushetkiä on järjestetty eri puolilla Suomea jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Seurakuntien järjestämät Tyhjän sylin tilaisuudet ovat matalan kynnyksen hengellisiä tilaisuuksia, jotka kutsuvat tahattomasti lapsettomia, lapsen menettäneitä tai muusta syystä tyhjää syliä surevia saamaan lohtua.

Tilaisuuksiin osallistuminen ei edellytä kirkkoon kuulumista.

Tilaisuutta tai muistopaikkaa voi ehdottaa omalle paikkakunnalle ottamalla yhteyttä seurakunnan kirkkoherranvirastoon. Moni seurakunta järjestää Tyhjän sylin tilaisuuden esimerkiksi toukokuussa Lapsettomien lauantaina. Vuonna 2025 päivää vietetään 10.5.

Tyhjän sylin tilaisuudet 2025

Keräämme sivuillemme tietoomme tulleita lähestyviä Tyhjän sylin tilaisuuksia. Ilmoita tapahtumat ja muistopaikat vapaaehtoistoiminnan asiantuntijalle anniina.valkonen(at)simpukkary.fi.

8.5.2025 Imatra, Imatran seurakunta
Tyhjän sylin muistelupaikka otetaan käyttöön Tainionkosken hautausmaalla. Rukoushetki torstaina 8.5. klo 18.00–18.30 Tainionkosken hautausmaalla. Tyhjän sylin muistelupaikka on tarkoitettu heille, jotka surevat lapsettomuutta ja heille, jotka ovat kokeneet keskenmenon tai ovat saaneet pitää lapsen vain hetken. Tyhjään syliin liittyvä suru koskettaa myös yksineläviä, isovanhempia ja sisaruksia. Sisäänkäynti hautausmaalle Asemäentien puolelta (Asemäentie 43). Tyhjän sylin muistelupaikka sijaitsee uurnapuistoa vastapäätä, siunauskappelin sisäänkäynnin vieressä. Mukana Sanna Kiiveri-Kihlanki ja Heini Vesterinen. Muistelupaikalle kivipaaden eteen voi halutessaan jättää kynttilöitä tai kukkia. Rukoushetkessä hautakynttilöitä myös seurakunnan puolesta. Sateen sattuessa rukoushetki kappelissa. Rukoushetken jälkeen kahvitarjoilu.

10.5.2025 Espoo, Espoon tuomiokirkkoseurakunta ja Esbo svenska församling
Kaksikielinen Tyhjän sylin kirkkohetki Kauklahden kappelissa (Kauppamäki 1) klo 18. Tilaisuudessa rukousta, hiljaisuutta ja musiikkia. Tilaisuuden jälkeen tarjolla iltateetä, jonka yhteydessä mahdollisuus keskusteluun.

10.5.2025 Helsinki, Kallion seurakunta
Tyhjän sylin hartaus Kallion kirkossa klo 17. Tilaisuudessa on mahdollisuus sytyttää kynttilä kaipaamalleen lapselle ja kirjoittaa esirukouspyyntöjä. Tilaisuuden jälkeen on kahvit ja mahdollisuus jutella myös papin tai diakonin kanssa.

10.5.2025 Helsinki, Mikaelin seurakunta
Tyhjän sylin hartaus Mikaelinkirkolla Helsingin Kontulassa klo 15. Hartaus on suunnattu kaikille tahatonta lapsettomuutta, lapsen menetystä tai muusta syystä tyhjää syliä sureville. Hartaus sisältää musiikkia, rukousta ja hiljentymistä. Osallistuminen ei edellytä kirkkoon kuulumista. Iltateet tilaisuuden jälkeen.

10.5.2025 Hämeenlinna, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta
Lapsettomien lauantain hartaus klo 16.00 Vuorentaan hautausmaalla. Hartaus, jossa suru tyhjästä sylistä saa olla totta. Lapsettomien lauantai muistuttaa siitä, että vanhemmuus ei ole itsestään selvää. Kaikista ei tule toiveistaan huolimatta äitejä tai isiä, ja joillakin matka vanhemmaksi on pitkä ja kipeä. Hartaudessa saa huokaista omaa ikäväänsä ja kipuaan. Hartaus on tyhjän sylin muistokivellä.

10.5.2025 Jyväskylä, Jyväskylän seurakunta
Tyhjän sylin messu 10.5. klo 18.00, Palokan kirkossa. Messu sinulle, jonka syli on tyhjä. Tyhjän sylin messu on tarkoitettu kaikille, joita lapsettomuus tai lapsen menetys jollain tavalla koskettaa. Messussa on hiljaisuutta, musiikkia, rukousta ja yhteinen ehtoollisen vietto. Messun jälkeen on tarjolla iltatee ja mahdollisuus keskustella.

10.5.2025 Kangasala, Kangasalan seurakunta
Tyhjän sylin messu la 10.5. klo 18.00 Kangasalan kirkossa. Tyhjän sylin messu on tarkoitettu kaikille, joita lapsettomuus tai lapsen menetys jollain tavalla koskettaa. Liturgi: Heikki Repo, Kanttori: Jukka Heroja, Avustava pappi: Laura Niska. Tyhjän sylin messu on musiikkipainotteinen tilaisuus, johon sisältyy laulua, hiljentymistä, rukousta ja ehtoollisen vietto. Messun aikana kirkossa on mahdollista liikkua, käydä rukousalttareilla sekä sytyttää tuohuksia.

10.5.2025, Lohja, Lohjan seurakunta
Tyhjän sylin hartaus Pikku-Laurissa (Sibeliuksenkatu 2) klo 17. Hartaus on tarkoitettu kaikille tahatonta lapsettomuutta, lapsen menetystä tai jostain muusta syystä tyhjää syliä sureville. Pappina toimii Pirkko Järvinen ja musiikista vastaa Raija Urama. Mukana myös pastori, toimittaja Hilkka Olkinuora. Hartauden jälkeen on tarjolla iltapalaa seurakuntasalissa.

10.5.2025 Petäjävesi, Petäjäveden seurakunta
Tyhjän sylin hartaushetki lauantaina 10.5 klo 18 Petäjäveden vanhassa kirkossa. Hartaushetki on kaikille meille, joiden syli on syystä tai toisesta tyhjä. Hetki koostuu lohdullisesta musiikista, teksteistä ja tarinoista, joiden keskellä on lupa surra, ikävöidä, kaivata – tai vain olla hiljaa. Hartaushetkeä ovat tekemässä Simpukan vapaaehtoinen, diakoni Pauliina Orrensuo, kanttori Marjatta Öhman sekä vapaaehtoiset Käpy ry:stä ja Tähti ry:stä. Illan päätteeksi mahdollisuus iltateehen ja vertaisten tapaamiseen. Lämpimästi tervetuloa!

10.5.2025 Raahe, Raahen seurakunta
Tyhjän sylin hartaushetki Pattijoen kirkossa lapsettomien lauantaina 10.5. klo 18. Rukousta, runoja ja musiikkia, sekä tilaa kaikenlaisille tyhjän sylin kokemuksille ja surulle. Iltatee pappilassa.

10.5.2025 Raisio, Raision seurakunta
Tyhjän sylin hartaus Raision kirkossa klo 18. Lapsettomien lauantain tyhjän sylin hartaushetki tahattomasti lapsettomille, lapsensa menettäneille ja muusta syystä tyhjää syliä sureville. Hartaushetki sisältää musiikkia, rukousta, Raamatun tekstejä ja puhetta. Tilaisuuden päätteeksi saat halutessasi jäädä vielä hetkeksi musiikin, yhteisen läsnäolon ja Pyhän äärelle. Tilaisuutta toteuttamassa pastori Mio Kivelä ja kanttori Arttu Selonen

10.5.2025 Riihimäki, Riihimäen seurakunta
Tyhjän sylin hartaushetki lauantaina 10.5.2025 klo 15 lapsettomien muistopaikalla Riihimäen hautausmaalla, Kolehmaisenkatu 26. Tilaisuudessa on mahdollisuus sytyttää kynttilä kaipaamalleen lapselle.  Muistopaikalle voi saapua suoraan tai ensin kappelikirkon pääoven edustalle klo 14.50, josta sitten siirrymme yhdessä muistopaikalle. Sateella hartaushetki pidetään sisällä kappelikirkossa. Tervetuloa!

10.5.2025 Rovaniemi, Rovaniemen seurakunta
Tyhjän sylin messu Korkalovaaran kappelissa lauantaina 10.5. klo 15. Sinulle, jonka syli on jäänyt tyhjäksi: sinulle, jonka sylin täyttävät suru tai täyttymättömät toiveet. Tyhjän sylin messu on juuri sinulle. Tyhjän sylin messun toimittavat Hanna Kuusela ja Laura Alasaarela. Messun jälkeen on mahdollisuus keskusteluun ja yhdessäoloon kahvihetken aikan

10.5.2025 Salo, Salon seurakunta
Tyhjän sylin hartaus Salon kirkossa (Kirkkokatu 7) klo 18. Hartaushetki on tarkoitettu sinulle, jonka syli on jäänyt tyhjäksi, ei ehkä ole koskaan täyttynyt tai syliin liittyy kipua. Levähdä, hengähdä ja rukoile. Mukana pappi Mari Vihinen ja kanttori Kaisa Suutela-Kuisma.

10.5.2025 Seinäjoki, Seinäjoen seurakunta
Lapsettomien lauantain nojatuolikirkko, Piirin kirkko (Törnävä) klo 16. Raimo Lähteenmaa ja Liisi Saarimaa keskustelevat Nojatuolikirkossa, Kristiina Ylinen musiikissa. Lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä kokemuksista ovat keskustelemassa varhaiskasvatuksen ohjaaja Liisi Saarimaa Lapualta ja sairaalapappi Raimo Lähteenmaa. Jaossa on myös tietoa Simpukka ry:n vertaistoiminnasta Seinäjoella. Tilaisuus päättyy ehtoollishetkeen, jossa kanttorina Kristiina Ylinen.

10.5.2025 Siilinjärvi, Siilinjärven seurakunta
Tyhjän sylin muistomerkin siunaaminen klo 10 Viinamäen hautausmaalla, Kasurilantie 16, Siilinjärvi.

Tyhjän sylin messu 10.5.2025 klo 18 Vuorelan kirkossa (Rissalantie 2, Vuorela). Tyhjän sylin messu on ehtoolliskirkkohetki lapsettomille, lapsensa menettäneille, keskenmenon kokeneille ja abortin läpikäyneille sekä heidän läheisilleen. Kirkkokahvit.

10.5.2025, Sipoo, Sipoon seurakunta
Kaksikielinen Tyhjän sylin hartaus, joka kutsuu tahattomasti lapsettomia, lapsensa menettäneitä tai muusta syystä tyhjää syliä surevia. Vietämme kaksikielistä Tyhjän sylin hartaushetkeä Valon kappelissa lapsettomien lauantaina 10.5. klo 17.00. Hartaus on avoinna kaikille, mutta erityisesti tilaisuus on tarkoitettu heille, jota tahaton lapsettomuus, lapsen menetys tai tyhjän sylin suru jollain tavalla koskettaa. Hartaus päättyy kukkien ja kynttilöiden laskuun tyhjän sylin muistomerkille. Hartauden jälkeen tarjolla kahvia ja teetä sekä mahdollisuus keskusteluun.

10.5.2025 Somero, Someron seurakunta
Tyhjän sylin muistokiven siunaus ja hartaus Lapsettomien lauantaina 10.5.2025 kello 16. Hartauden pitää vt. kirkkoherra Lilli-Irmeli Hintsa ja kanttori Olli Salomäenpää. Muistokivelle voi jokainen tuoda hautakynttilän. Muistokivi sijaitsee Someron vanhalla hautausmaalla, Kirkkotie 1, 31400 Somero.

10.5.2025 Tampere, Harjun seurakunta
Tyhjän sylin hartaushetki on matalan kynnyksen hengellinen tilaisuus, johon kaikki ovat tervetulleita. Hartaushetki on tarkoitettu erityisesti niille, jotka ovat tahattomasti lapsettomia, lapsensa menettäneitä tai muusta syystä tyhjää syliä surevia. Tyhjän sylin hartaushetki on Pispalan kirkossa klo 18.

Oletko kiinnostunut järjestämään tilaisuuden omalla paikkakunnallasi?

Voit aloittaa tästä!

Tutustu PDF-materiaaliin: Vinkkejä Tyhjän sylin tilaisuuden järjestäjälle: Lataa
Tutustu PDF-materiaaliin: Opinnäytetyö Kirkko avoinna tyhjälle sylille: Lataa

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry ja Käpy Lapsikuolemaperheet ry kutsuivat elokuussa 2023 koolle seurakuntien toimijoita pohtimaan yhdessä, millaisia ovat hyvät käytänteet Tyhjän sylin tilaisuuksia järjestäessä. Tutustu verkkotapaamisen muistioon.