Swimming Upstream – The Struggle to Conceive
Alkuperäinen hinta oli: 23,00 €.5,00 €Nykyinen hinta on: 5,00 €.
Swimming Upstream – The Struggle to Conceive on miehen perspektiivistä kirjoitettu kirja, joka käsittelee pariskuntien kohtaamia haasteita lapsettomuuden äärellä. Australialaiselle David Rawlingsille tahaton lapsettomuus on omakohtaisesti tuttua. Hän kaipasi tuekseen kirjaa, josta voisi varmistaa, että hänen lapsettomuuteen liittyvät tunteensa olivat normaaleja ja sallittuja. Tällaista kirjaa ei kuitenkaan löytynyt, joten hänen piti kirjoittaa se itse. Teos syntyi yhdessä Karen Looin kanssa, joka on tehnyt pitkän uran lapsettomuuteen erikoistuneena terapeuttina Australiassa. Looilla on itsellään tahaton lapsettomuus taustalla. Tässä kirjassa on paljon asiaa, mutta se on jaoteltu niin selkeästi, että kirja toimii hyvin myös käsikirjana, josta voi etsiä neuvoja eri tilanteisiin, vaikkapa vihan käsittelyyn. Swimming Upstream käsittelee muun muassa seuraavia aiheita:
- hedelmällisyysmyytit yhteiskunnassamme
- miksi miehet eivät puhu hedelmällisyysongelmistaan
- sosiaalinen eristäytyminen ja rohkeana esiintyminen lapsikeskeisessä maailmassa
- vaikutukset parin seksielämään
- erityisesti miehiä koskevat kokemukset
Varastontyhjennysale! Saat teoksen Swimming Upstream – The Struggle to Conceive nyt edulliseen tarjoushintaan!
Kirjoittajat: David Rawlings ja Karen Looi
Pehmeäkantinen, 281 s.
Peacock Publications, 2006
HUOM! Kirja on englanninkielinen.
4 varastossa
Kuvaus

Lisätiedot
| Paino | 0,376 kg (kilogramma) |
|---|
Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.

Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.