Mervin tarina – Simpukan valokuvanäyttely

“Meillä on kahden aikuisen ja aivan ihanan, eläväisen neljävuotiaan sileäkarvaisen kettuterrierin muodostama perhe. Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä vuodesta 1998. Avioliiton solmimme vuonna 2008. 

Lapsen hankinta ei ole ollut meille koskaan elämän ja kuoleman kysymys, ja ajattelimme vajaa kymmenen vuotta sitten, että tulee jos on tullakseen. Ilmeisesti Luoja sitten katsoi, että nuo eivät ole vanhemmuuden arvoisia ihmisiä. 

Nyt, kun ikää on tullut enemmän ja tietää, että ikä asettaa omat rajoitukset, aika ajoin tulee suru, vaikka meillä on kaikki asiat hyvin. Emme lähteneet hedelmöityshoitoihin, emmekä lähteneet selvittämään, että kummassa kenties on vika. Toistaiseksi kumpikaan ei ole syyttänyt toista asiasta. 

Meillä on kohtalaisen kokoinen kasvinviljelytila, ja jotkut ulkopuoliset ovat kantaneet huolta siitä, että tilalla ei ole jatkajaa. Fakta tänä päivänä kuitenkin on, että vaikka sinulla olisi viisi lasta, heistä kukaan ei ole halukas jatkamaan, ei kokopäiväisenä tai sivutoimisena maatalousyrittäjänä. 

Joskus murehdin sitä, että kukaan ei sitten käy sinua vanhana katsomassa. Tässä pätee tuo sama edellä mainittu asia, vaikka sinulla olisi viisi lasta, ei niistä kukaan välttämättä ehtisi käydä katsomassa.

Tulemme asumaan ilmeisen pitkään nykyisessä kodissamme. Jossain vaiheessa joutuu miettimään erinäisiä ratkaisuja, että miten voimme asua omassa kodissamme mahdollisimman pitkään. 

Minua on harmittanut, että minulla ei ole yhtään kummilasta. Miehelläni on yksi. Ilmeisesti ihmiset ovat ajatelleet niin, että pyytävät lapsiensa kummeiksi henkilöitä, joilla on myös lapsia. Ajattelen, että meillä lapsettomina olisi ollut ehkä jopa enemmän aikaa, ja kummilasta olisi voinut ottaa matkoillekin mukaan, kun omat lapset eivät vie aikaa. Ehkäpä olisimme myös pystyneet tukemaan kummilasta taloudellisesti. 

Enää en ole vuosiin ajatellut, että mitä muut meistä ajattelevat. Ehkä silloin, kun olin hedelmällisessä iässä, varmaan agraariyhteiskunnassa ajateltiin, että emäntä on maho niin kuin lehmä tai miksi emäntä ei ole vielä porsinut. 

Nyt omat vanhempani ovat edemenneitä. Joskus mietin, että isäni olisi ollut hyvä vaari, joka olisi opettanut kalastamaan. Lapsettomana elämä on tietyllä tavalla ollut helppoa, ja voi olla, että sitä on saatettu kadehtiakin. 

Meidän koira on tottunut matkustaja ja reissaaja, ja olemme pystyneet lähtemään parin yön reissuille lyhyellä varoitusajalla. Tavarat kasaan, koira autoon ja menoksi. Toisaalta olemme molemmat pystyneet keskittymään omiin harrastuksiimme, eikä ole tarvinnut miettiä, että kumpi hoitaa lapsia. Itse työskentelen myös kodin ulkopuolella ja käyn lähes viikoittain esimerkiksi Helsingissä. Olen usein miettinyt, että olisiko tämä lapsellisena ollut mahdollista. Olen myös täyttänyt elämääni monilla luottamustehtävillä, enkä tiedä, että olisiko tämäkään kaikki ollut mahdollista.”

Teksti Mervi. Kuvassa Mervi, Esa ja Alfons-koira. Kuvaaja Heidi Vehviläinen.

Minun perheeni – tahattomasti lapsettomien perhetarinoita -valokuvanäyttely

Mervin tarina on osa Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n Minun perheeni – tahattomasti lapsettomien perhetarinoita -valokuvanäyttelyä, joka kertoo 18:n tahattomasti lapsettoman perheen tarinan. 

Valokuvatut henkilöt kertovat kuviensa ja tarinoidensa avulla, keitä heidän perheisiinsä kuuluu, millainen lapsettomuuden polku heillä on ollut, miten lapsettomuuskokemus on vaikuttanut heidän perhekäsityksiinsä sekä miten he toivovat yhteiskunnan suhtautuvan heidän perheisiinsä. 

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n digitaalisessa valokuvanäyttelyssä on mukana lasta toivovia ja lapsen saaneita sekä lopullisesti lapsettomia, joilla lapsen saamisen yrittäminen on täysin ohi eikä syvästä toiveesta huolimatta lasta tullut perheeseen mitään reittiä. 

Mukana on yksin, puolison kanssa ja lemmikin kanssa asuvia henkilöitä. Lapsiperheellistyneistä on mukana nais-miespareja, sateenkaaripareja ja itsellisiä vanhempia. Lapsiperheissä lapset on saatu syliin uusperheellistymisen, adoption tai lahjasoluhoitojen avulla. Näyttely laajentaa perhekäsitystä myös ystävistä muodostuvien perheiden kuvilla. 
Itsekin tahattoman lapsettomuuden kokeneet valokuvaajat Eeva-Maria Brotherus, Jesse Reponen, Viivi Selin ja Heidi Vehviläinen kuvasivat henkilöt alkuvuodesta 2026 eri puolilla Suomea. Valokuvaajat osallistuivat kampanjaan vapaaehtoistyönä.

Tutustu valokuvanäyttelyyn sivulla Simpukan valokuvanäyttely.

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on tahattomasti lapsettomien ja lahjasoluperheiden yhteisö ja asiantuntijaorganisaatio, joka edistää tahattomasti lapsettomien ja lahjasoluperheiden asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin. Simpukan tavoitteena on, että Suomessa jokainen tahattoman lapsettomuuden kohtaava saa apua ja tukea. 

Tue Simpukan työtä liittymällä Simpukan jäseneksi. Lue lisää: Simpukan jäsenyys.