Medialle

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on Suomen ainoa tahattoman lapsettomuuden vertaistuki- ja asiantuntijaorganisaatio. Vuonna 1988 perustettu Simpukka ry edistää lapsettomien asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin. Simpukan tavoitteena on, että Suomessa jokainen tahattoman lapsettomuuden kohtaava saa apua ja tukea.

Suomessa joka viides hedelmällisessä iässä oleva kohtaa tahattoman lapsettomuuden. Lukuna määrän on arvioitu olevan 300 000. Tahattoman lapsettomuuden taustalla voi olla terveyteen tai elämäntilanteeseen liittyviä asioita. Joskus syytä ei saada selville.

Tahaton lapsettomuus on usein yksi aikuisiän suurimmista kriiseistä, johon liittyy voimakkaita tunteita: toivon ja epätoivon vaihtelua, kateutta, toiseutta, pelkoa, pettymystä ja jopa vihaa. Kokemus vaikuttaa kokijansa kehoon, mieleen, työelämään, talouteen, ihmissuhteisiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin.

Simpukka ajaa muun muassa ei-kaupallisen sijaissynnytyksen laillistamista, hedelmöityshoitojen resurssien lisäämistä, tasa-arvoisen lapsiperheellistymisen mahdollistumista, keskenmenojen hyvää hoitoa ja psykososiaalista tukea osana lapsettomuuden hoitopolkua.

Järjestön virallinen nimi on Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, mutta uudestaan mainitessa voi käyttää muotoa Simpukka ry tai Simpukka.

Tietoa tahattomasta lapsettomuudesta

Simpukka ry on koonnut tietoa tahattomasta lapsettomuudesta ja lahjasoluteemoista verkkosivuilleen. Alla olevista linkeistä voit tutustua eri aiheisiin tarkemmin.

Haastattelupyynnöt ja muu yhteistyö

Simpukka ry antaa asiantuntijahaastatteluja sekä kauttamme voit löytää erilaisissa tilanteissa olevia tahattomasti lapsettomia ja lahjasoluperheitä haastateltavaksi. Autamme myös sopivien lähteiden etsinnässä. Meihin voi olla yhteydessä muun muassa seuraavista aiheista:

  • tahaton lapsettomuus kokemuksena ja ilmiönä
  • lapsiperheellistymisen mahdollisuudet
  • sijaissynnytys ja siihen liittyvä lainsäädäntö
  • hedelmöityshoidot
  • lahjasoluperheiden ja -taustaisten aihepiirit
  • syntyvyyskeskustelu.

Ota yhteyttä Simpukan viestinnän asiantuntijaan Hanna Parviaiseen, hanna.parviainen@simpukkary.fi.

Tahattomasti lapseton, haluatko kertoa tarinasi medialle? Jätä meille yhteystietosi tällä lomakkeella: Kerro lapsettomuustarinasi medialle.

Yhteystiedot

Valtakunnallisesti toimivan Simpukan toimisto sijaitsee Tampereella. Median toivotaan olevan ensisijaisesti yhteydessä viestinnän asiantuntijaamme Hanna Parviaiseen (hanna.parviainen@simpukkary.fi). Vaihtoehtoisesti voit täyttää yhteydenottolomakkeen verkkosivuillamme. Toimistomme henkilökunnan tarkemmat yhteystiedot löytyvät alla olevasta linkistä.

Simpukan edunvalvontatyö ja tiedotteet

Simpukka on Suomen ainoa tahattoman lapsettomuuden asiantuntijaorganisaatio, joka valvoo ja ajaa tahattomasti lapsettomien etuja. Simpukka toimii aktiivisena yhteiskunnallisena vaikuttajana ja tahattomasti lapsettomien hyvinvoinnin edistäjänä. Simpukan verkkosivuilta löydät vaikuttamistyön tuloksia ja vaiheita, sekä julkaisemamme tiedotteet ja lausunnot.

Simpukka-lehti ja Tarinoita lapsettomuudesta -blogi

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä sähköinen Simpukka-lehti on Suomen ainoa tahattoman lapsettomuuden asiantuntijalehti ja Simpukka ry:n jäsenlehti. Vuoden ensimmäinen Simpukka-lehti on ilmaiseksi luettavissa verkkosivuillamme alla olevan linkin kautta.

Simpukan Tarinoita lapsettomuudesta -blogiin on kerätty tahatonta lapsettomuutta kohdanneiden tarinoita. Tarinat tuottavat tietoa lapsettomuuden moninaisista ilmenemismuodoista ja kokemuksesta sekä toimivat helposti saavutettavana vertaistukena. Tutustu blogiin alla olevan linkin kautta.

Kampanjat

Simpukka ry järjestää vuosittain useita tilaisuuksia ja kampanjoita, jonka lisäksi olemme mukana erilaisissa yhteistyökumppaneidemme järjestämissä kampanjoissa. Vuoden merkittävimmät tahattomaan lapsettomuuteen liittyvät kampanjat ovat:

  • Lahjasoluviikko huhtikuussa
  • Lapsettomien Simpukka -viikko ja lapsettomien lauantai toukokuussa
  • Keskenmenon kokeneiden päivä 15.10.
  • Miesten viikko marraskuussa

Viestimme kampajoista verkkosivuilla, somessa ja mediatiedotteella. Alta löydät linkkejä Simpukan tapahtumakalenteriin, ajankohtaisiin artikkeleihimme sekä koostamaamme sivuun tahattomaan lapsettomuuteen liittyvistä päivistä.

Simpukan some

Simpukka ry:llä on sometilit seuraavissa palveluissa:

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Tampellan Esplanadi 8 B LH 35 33100 Tampere
+358 400 844 823
simpukka@simpukkary.fi

Uutiskirjeen tilaus

Tilaa Simpukan kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvä uutiskirje! Saat ajankohtaista tietoa tulevista tapahtumista, Simpukan kuulumisista ja muista tahattomaan lapsettomuuteen liittyvistä asioista.

Uutiskirjeen tilaus