Simpukka Lehti - Ulrika Björkstam

Ulrika Björkstam: ”Kriisin keskellä saa antaa tilaa tunteille”

Teksti Hanna Parviainen, kuvat Mikko Rasila. Teksti on julkaistu ensin Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n lehdessä Simpukka 1/2023.

Elämässä tulee välillä eteen tilanteita, jolloin tuntuu kuin jäisi taivaalta putoavan lentokoneen alle. Ulrika Björkstamille kyseessä ei ole metafora. Onnettomuudessa pahoin palanut, resilienssivalmentajana työskentelevä Ulrika luennoi Simpukan verkkoluennolla kriiseistä selviytymisestä ja muutoskyvyn merkityksestä.

Ulrika Björkstam seisoo työpaikkansa edessä kadulla Meksikossa ja odottaa taksia. Taksi on myöhässä, ja alkaa olla pahin ruuhka-aika. Kotiinpääsy tulee kestämään ikuisuuden.

Ulrika katsahtaa taivaalle, jossa hän näkee pienen lentokoneen. Se näyttää hassusti siltä kuin tulisi suoraan kohti. Hän vilkaisee kelloaan, katsoo uudestaan ylös ja järkyttyy. Lentokone syöksyy suoraan päin.

Ulrika ehtii kääntyä ympäri ja ottaa pari askelta ennen kuin lentokone osuu maahan ja räjähtää. Paineaalto sinkoaa hänet monen metrin päähän.

Nyt minä kuolen, hän ajattelee.

Räjähdyksiä, pimeyttä, kaaosta. Räjähtelevien autojen varashälyttimet huutavat. Ympärillä olevat puut ovat tulessa. Ihmisiä juoksee edestakaisin.

Ulrika tajuaa kuumotuksesta, että hänen kasvonsa ja kätensä ovat palaneet. Kuin robotti hän nousee ylös ja alkaa haparoiden kävellä ja huutaa apua. Samalla hän huutaa kivusta.

Hän on elossa, mutta moni ympärillä oleva on kuollut. Lentokoneen matkustajille sekä monille kadulla olleille päivä on viimeinen.

Siitä hetkestä, loppuvuodesta 2008, alkaa Ulrikan uusi elämä. Sen alussa hän silti välillä toivoo, että olisi sittenkin kuollut.

Kokovartalositeessä

Kun Ulrika herää tajuttomuudesta, hän on hengityskoneessa ja käärittynä siteisiin koko vartalostaan. Hän kuulee olevansa Mexico Cityssä sijaitsevan Hospital Español -sairaalan teho-osastolla ja että kasvot ja lähes puolet kehosta ovat palaneet.

Viikon kuluttua hänet siirretään vakavien palovammojen hoitoon erikoistuneeseen sairaalaan Dallasiin, jossa on parempi hygienia ja osaaminen. Elämä kutistuu sairaalasänkyyn, jossa hän kohtaa ystävien ja perheen kauhistuneet katseet, huutaa tuskasta ja kivusta ja käy mielessään tapahtunutta läpi haluamatta hyväksyä sitä.

Hän uskoo, että on sairaalassa hetken ja jatkaa sen jälkeen arkeaan Meksikossa suomalaisen vienninedistämiseen keskittyvän organisaation markkina-analyytikkona.

Läheiset ja hoitohenkilökunta korostavat jatkuvasti iloa Ulrikan henkiin jäämisestä. Tilaa surulle ja kokemuksen läpikäymiselle ei jätetä.

Ulrika pyytää, että sairaalahuoneen vessan peili peitetään, että hänen ei tarvitsisi nähdä kasvojaan. Kun hän lopulta katsoo, on järkytys kova. Ulkonäkö on muuttunut täysin.

On opeteltava uudestaan kävelemään. Kivut hoitotoimenpiteissä ovat niin sietämättömiä, että hän ajattelee välillä, että olisi ollut parempi, jos hän olisi kuollut.

Kahdeksan viikon kuluttua Ulrika siirretään ambulanssilennolla Suomeen. Kuukauden sairaalassaolon jälkeen edessä on puolentoista vuoden sairausloma omien vanhempien luona. He kaikki kolme itkevät ja kannattelevat toisiaan vuorotellen.

Hidas hyväksyntä

Nyt, 14 vuotta myöhemmin, Ulrika muistaa valtavan kivun sekä toivon ja epätoivon vaihtelun. Vaikka hän oli kiitollinen elämästä, hän ymmärsi traumaterapian avulla, että hänellä oli oikeus myös surra. Tilanteen hyväksyntä eteni tunteiden sallimisella ja leikkaus leikkaukselta.

– Ymmärsin, ettei ulkonäön tai muutoksen hyväksymistä tarvitse kiirehtiä, vaan se saa tapahtua pikku hiljaa muun toipumisen kanssa. Päätin, että selviän ja että yritän pysyä positiivisena. Vaikeina päivinä keskityin siihen, että jaksan kuluvan päivän loppuun asti.

Ulrika odotti malttamattomana paluuta Meksikoon, mutta hänen työsuhdettaan ei kuitenkaan uusittu. Työsuhteen päättyminen tuntui kohtuuttoman isolta iskulta, ja työnhaku näkyvästi palaneilla kasvoilla kauhistuttavalta. Samaan saumaan tuli avioero meksikolaisesta puolisosta sekä hänen perheelleen jätetyt haikeat jäähyväiset.

Elämä siirtyi Suomeen, jossa hän työllistyi samaan organisaatioon kuin Meksikossa työskennellessään.

Toivoa kannattaa etsiä

Ulrika kirjoitti selviytymistarinansa Nouse nyt -nimeä kantavaksi kirjaksi, joka ilmestyi WSOY:n julkaisemana vuonna 2018. Kirjoitusprosessissa raskainta oli käydä läpi sairaala-aikaa, jolloin toipuminen oli hidasta ja uuvuttavaa, sekä sairausloma-aikaa keväältä 2009, jolloin tulevaisuutta oli vaikea kuvitella.

Kirja keskittyy tapahtumakuvauksen lisäksi toivoon ja sen ymmärrykseen, että elämä voi olla näilläkin lähtökohdilla laadukasta.

– Jos esimerkiksi lasta toivovalla ei ole enää toivoa lapsesta, täytyy etsiä toivoa ja merkityksellisyyttä muualta. Elämässä voi olla paljon hyvää, vaikka on surua. Jostain löytyy kyky mennä vaikeiden tunteiden kanssa eteenpäin. Aina on jotain mitä kohti ponnistella, vakuuttaa Ulrika.

Vuodesta 2014 asti Ulrika on toiminut luennoitsijana, puhujana ja CReC-sertifioituna resilienssivalmentajana. Työn keskiössä ovat resilienssi eli muutoskykyisyys, itsensä johtamisen taidot sekä parempi työelämä. Resilienssi on tärkeä voimavara kriiseistä ja traumoista selviytymisessä, mutta myös arkisemman stressin tärkeä vastavoima.

Lapsettomien Simpukka-viikolla luento muutoskyvystä

Vuodesta 2014 asti luennoitsijana, puhujana ja CReC-sertifioituna resilienssivalmentajana toiminut Björkstam luennoi Lapsettomien Simpukka-viikon verkkoluennolla. Luento Muutoskyky mielen voimavarana järjestetään torstaina 11.5. kello 18. Luento käsittelee kriiseistä selviytymistä ja siihen tarvittavia voimavaroja sekä muutoskyvyn käsitettä yksilön näkökulmasta.

– Kaikille meille tulee ”lentokoneita” päälle, oli kyseessä sitten lapsettomuus, sairastuminen tai muu kriisi. Tärkein sanomani kriisin tai trauman keskellä elävälle on, että vähempikin riittää. Saa olla keskeneräinen ja haavoittuvainen ja antaa tilaa erilaisille tunteille. Ne ovat luonnollinen reaktio vaikeaan tilanteeseen.

Kriisin keskellä on tärkeää myös ottaa hengähdystaukoja surusta.

– Salli itsellesi mukavia asioita, joista tulee hetkellisesti hyvä olo, oli se sitten lämmin kylpy, lempiruokaa tai musiikkia. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, ettet jää yksin. Me kaikki tarvitsemme toisiamme, Ulrika muistuttaa.

Verkkoluento Muutoskyky mielen voimavarana to 11.5.2023 kello 18–19

Luennolle ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet. Luento on kaikille avoin eikä sille tarvitse ilmoittautua. 

Verkkoluento toteutetaan Zoom.us -ohjelman kautta. Ohjeet Zoomin käyttöön löydät täältä.