Vauvani sai kauniin muistotilaisuuden
Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus, keskenmeno
Se oli toisen onnistuneen IVF-hoidon tuoresiirto, josta tulin ensimmäisen kerran raskaaksi. Olimme samaan aikaan onnellisia ja iloisia, mutta uusi elämänvaihe jännitti.
Raskausoireita ei juurikaan ollut, mutta testit olivat vahvasti plussalla. Varhaisultrassa lapsettomuusklinikalla huoli heräsi, kun sikiö ei vastannut raskausviikkoja eli oli viikkoihin nähden liian pieni. Kaikesta huolimatta raskaus jatkui normaalisti ja pieni kasvoi hyvin.
Raskausviikolla 12 ultrassa kaikki näytti hyvältä. Vauvalla oli kaikki hyvin. Näimme ensimmäisen kerran hänen liikkuvan ja se helpotti kummasti oloa. Kotiin menimme kaupan kautta mistä mukaan tarttui ensimmäinen vauvan vaate.
Pelko vyöryi kehoni läpi
Oli tammikuun puoliväli. Yöllä oli satanut paljon lunta ja kotimme piha kaipasi kolaamista. Tartuin lumikolaan ja aloin puskea kevyttä pakkaslunta kasaan. Lumityöt oli jo lopuillaan, kun tunsin, että nyt kastui housut. Muistan miten pelon tunne vyöryi koko kehoni läpi.
Sisälle päästyäni tajusin, että kaikki ei ole kunnossa. Se oli lapsivettä. Olin shokissa. Tiesin, että tämä ei tarkoita mitään hyvää. Naistentautien poliklinikalla ultrassa todettiin, että lapsivedet ovat lähes kokonaan poissa, mutta vauvamme oli vielä elossa. Alkoi kaksi viikkoa kestävä piina, jonka aikana toivottiin ja rukoiltiin, että kalvoihin tullut reikä menisi umpeen ja lapsivesi pysyisi kohdussa.
Näimme sykkeen ultrassa viimeisen kerran
Lapsivesi ei pysynyt, mutta vauvamme pysyi. Tuon kahden viikon aikana kuuntelin lähes taukoamatta Johanna Kurkelan kappaletta Veitsenterällä. ”Veitsenterällä, varovasti. Silti mitään muuttaisi en. Tahdon käydä tään loppuun asti, peläten ja tahtoen.”
Tiesimme, että näin ei voisi jatkua ja rv 17 meidän tuli tehdä päätös raskauden keskeytyksestä. Näimme ultrassa vielä viimeisen kerran vauvamme sykkivän sydämen.
Pari päivää myöhemmin synnytin pienen esikoisemme sairaalassa, naistentautien ja synnyttäneiden vuodeosastolla, potilashuoneen metalliseen portatiiviin. Tuo päivä tammikuun lopussa oli elämäni kamalin, se oli tuskaisin päivä koko lapsettomuustaipaleellani.
Cytoteceillä supistuksia tuli lähes taukoamatta. En ehtinyt palautua edellisestä supistuksesta, kun seuraava jo tuli. Tärisin kivusta ja itkin. Sain Buranan. Muutama minuutti ennen vauvan syntymää sain vielä jonkun kipupiikin.
Valkeaan harsoon kapaloitu
Kolme tuntia myöhemmin kaikki oli ohi, ja vauvani syntyi. Kätilö vei vauvani pois portatiivin mukana. Fyysiset kivut loppuivat siihen. Henkinen kipu jäi.
Myöhemmin kätilö tuli huoneeseen ja toi mukanaan valkeaan harsoon kapaloidun vauvani. Sain pienen syliini. Hän oli täydellinen, mutta niin pieni ja hauras. Kymmenen sormea, kymmenen varvasta, pieni nenä, iho ohutta ja läpikuultavaa.
Minun tyttäreni. Esikoiseni.
Illalla sain luvan poistua osastolta. Hiivin vähin äänin pois huoneestani. Käytävän toisesta päästä kuului vauvan itkua. Se riipi sisintäni. Toisella käytävällä vastaan tuli viimeisillään raskaana ollut nainen.
Kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Halusin kotiin. Vauvani jäi sinne.
Saman kokenut ymmärtää parhaiten
Mukaani sain lähetteen psykiatrian poliklinikalle, kun sitä itse olin vaatinut. Toivoin, että saisin keskustella ammattilaisen kanssa tästä tilanteesta, menetyksestä, surusta, lapsettomuudesta. Parin käynnin jälkeen totesin, että vaikka ihminen olisi kouluttautunut auttamaan toista ihmistä, psyykkisen kriisin keskellä on lapsettomuuden kokemus niin erilainen, ettei sitä ymmärrä kuin saman kokenut.
Kaiken sen surun ja tuskan keskellä halusin järjestää edes pienen muistotilaisuuden vauvallemme. Vauvamme siunattiin sairaalan kappelissa, vain minä ja puolisoni olimme paikalla.
Sairaalassa oli tehty vauvallemme pieni kaunis ”arkku”. Se näytti niin pieneltä. Papin sanat toivat hieman lohtua tuohon karmeaan tilanteeseen. Olin kiitollinen siitä, että vauvani sai kauniin muistotilaisuuden ja me saimme jättää hänelle hyvästit. Minulle hän oli ensimmäinen lapseni, kaunis ja täydellinen tyttäreni, joka lähti enkeliksi taivaalle.
Elina
Simpukka ry:n vuoden 2024 teemana on Tahattomasti lapsettomana Suomessa. Simpukka kerää ja jakaa vuoden 2024 ajan tahatonta lapsettomuutta kohdanneiden kirjoituksia, jotka liittyvät yhteiskuntaan. Voit kirjoittaa omista kokemuksistasi, mielipiteitäsi tai kannanottojasi.
- Tarinoita lapsettomuudesta kirjoitusohjeet ja lomake.
- Liity Simpukan jäseneksi: Simpukan jäsenyys.
- Lahjoita tahatonta lapsettomuutta kokevien hyvinvoinnin eteen tehtävälle työlle: Lahjoita Simpukalle.