Huutava pula siittiöistä ja munasoluista – moni vaarassa jäädä ilman lasta, jos sukusolujen lahjoittajia ei löydy
Tiedote 27.1.2025
Suomen hedelmöityshoitoklinikoiden sukusolupankit tarvitsevat kipeästi lahjoitettuja siittiöitä ja munasoluja. Lahjasolujen avulla lapsiperheellistymistä toivovien määrä on jyrkässä nousussa, mutta lahjasolujen puutteen vuoksi monen lapsitoive uhkaa jäädä toteutumatta. Munasolulahjoittajien haittakorvausta nostettiin vuoden alussa.
Lahjasolujen avulla lasta toivovien määrä on jyrkässä kasvussa, mutta lahjoitettujen sukusolujen puuttumisen vuoksi monen lapsitoive uhkaa jäädä toteutumatta. Lahjasoluhoitoja tarvitsevat itselliseksi vanhemmaksi haluavat, sateenkaariperheet sekä ne nais-miesparit, jotka eivät voi saada lasta omilla sukusoluillaan.
Lahjasukusoluilla tehtävät hedelmöityshoidot tehdään lahjoitettujen sukusolujen, eli siittiöiden, munasolujen tai alkioiden, avulla. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n saamien tietojen mukaan kaikilla Suomessa lahjasoluhoitoja tarjoavilla hedelmöityshoitoklinikoilla on huutava pula lahjoitetuista sukusoluista. Sukusolupankit lähes kaikuvat tyhjyyttään.
“Tilanne on hälyttävä. Meillä on Suomessa suuri joukko lasta todella toivovia, jotka tarvitsisivat elämänsä suurimman unelman toteuttamiseksi lahjasoluja. On todella surullista, jos lapsitoive ei toteudu. Lahjoittajia kaivataan kipeästi ympäri Suomen. Sukusolujen lahjoittaminen on korvaamattoman arvokas lahja”, sanoo Lapsettomien yhdistys Simpukan lahjasoluteemojen erityisasiantuntija Jenni Huhtala.
Hedelmöityshoitotilaston (THL) mukaan vuonna 2024 lahjasoluhoitoja toteutettiin 4 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Luovutetuilla sukusoluilla toteutettujen hoitojen määrät laskivat, vaikka hoitoihin hakeutuvien määrät ovat jatkuvasti kasvussa. Julkisen sektorin osuus lahjoitetuilla sukusoluilla tehdyistä hoidoista on 40 prosenttia.
“Olemme Simpukassa hyvin huolissamme siitä, että moni lahjasoluhoidoilla lasta toivova joutuu odottamaan jopa vuoden tai ylikin hoitojen aloittamista lahjoitettujen sukusolujen vähäisyyden vuoksi. Pahimmillaan osa jonossa olevista ei ehdi päästä ollenkaan lahjasoluhoitoihin julkisella sektorilla, koska hoidoille määrätty yläikäraja 40 vuotta lähestyy tai täyttyy”, Huhtala sanoo.
Vaikka syntyvyys on Suomessa ultramatalalla tasolla, lahjasoluhoidoilla alkunsa saaneiden lasten määrät ovat kasvaneet useamman vuoden ajan. Vuonna 2023 hedelmöityshoitojen avulla alkunsa saaneista lapsista lähes kolmannes sai alkunsa lahjasoluhoitojen avulla. Lahjasoluhoitojen avulla alkunsa saaneiden määrä oli 842 lasta, kun edellisvuonna määrä oli 718 lasta. Kaikkiaan Suomessa on syntynyt noin 15 000 lahjasoluhoidoilla alkunsa saanutta lasta.
Elämänkokoinen lahja
Munasoluja voi lahjoittaa 20–35-vuotias perusterve nainen ja siittiöitä 20–45-vuotias perusterve mies. Lahjoittajan suvussa ei saa olla vakavia perinnöllisiä sairauksia. Hyvässä hoitotasapainossa olevat sairaudet kuten kilpirauhassairaudet, astma, allergia ja atopia eivät ole lähtökohtaisesti este lahjoitukselle.
Sukusolujen lahjoittaja ei saa käyttää mitään nikotiinituotteita. Käytön tulee olla loppunut vähintään kolme kuukautta ennen lahjoittamista.
Sukusolujen lahjoittajalla ei ole mitään oikeuksia tai velvollisuuksia lahjoituksen avulla alkunsa saanutta lasta kohtaan. Hoidosta syntyneellä lapsella on täysi-ikäisenä oikeus selvittää lahjoittajan henkilöllisyys.
“Olennaista on, että sukusolujaan haluaa lahjoittaa auttamisen halusta. Sukusolujen lahjoitus on elämänkokoinen lahja lasta toivovalle. Haluamme kannustaa heitä, jotka kokevat sukusolujen lahjoituksen itselleen sopivaksi tavaksi auttaa lasta toivovia olemaan yhteydessä hedelmöityshoitoklinikalle ja lahjoittamaan sukusolujaan niitä tarvitseville”, Huhtala sanoo.
Munasolulahjoittajien haittakorvausta korotettiin
Hallitus korotti munasolulahjoittajille maksettavaa haittakorvausta sadalla eurolla vuoden 2026 alusta. Aiemmin korvaus oli 250 euroa ja on nyt 350 euroa. Haittakorvaus oli pysynyt samana vuodesta 2007 lähtien.
Korotus tehtiin osana hallituksen syntyvyyttä edistäviä väestöpoliittisia toimia, ja sitä edisti sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen.
”Suomalaisten lapsitoiveet ja toteutunut lapsiluku eivät kohtaa, mikä on inhimillisesti surullista. Jopa kolmasosa toivotuista lapsista jää syntymättä eri syistä. Yksi lapsettomuuden hoidon pullonkaula on pula sukusolujen luovuttajista. Munasolujen luovuttajien haittakorvauksen nosto on pieni, mutta ehdottoman tärkeä konkreettinen teko syntyvyyden ja lapsitoiveiden toteutumisen edistämiseksi”, toteaa Grahn-Laasonen.
Näin voit lahjoittaa sukusolujasi
- Sukusoluja voi Suomessa lahjoittaa yksityisillä ja julkisilla hedelmöityshoitoklinikoilla. Lahjasoluhoitoja toteutetaan yliopistollisissa sairaaloissa Helsingissä, Tampereella, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa.
- Munasoluja voi lahjoittaa 20–35-vuotias perusterve nainen ja siittiöitä 20–45-vuotias perusterve mies. Lahjoittajan suvussa ei saa olla vakavia perinnöllisiä sairauksia. Hyvässä hoitotasapainossa olevat sairaudet kuten kilpirauhassairaudet, astma, allergia ja atopia eivät ole lähtökohtaisesti este lahjoitukselle.
- Sukusolujen lahjoitusta harkitseva voi olla yhteydessä suoraan klinikalle ja kysyä lisätietoja kyseisen klinikan käytänteistä. Klinikat pyrkivät tekemään sukusolujen lahjoitusprosessista lahjoittajalle mahdollisimman vaivattoman.
- Lahjoitetut sukusolut voivat olla munasoluja, siittiöitä tai omilla sukusoluilla tehdyistä hedelmöityshoidoista yli jääneitä omasolualkioita.
- Hedelmöityshoitolain mukaan sukusolujen lahjoittamisesta ei makseta palkkiota. Sukusolujen lahjoittamisesta aiheutuvista kuluista, ansionmenetyksestä ja muusta haitasta maksetaan työttömyysturvalaissa tarkoitetun peruspäivärahan suuruinen korvaus jokaiselta käyntikerralta.
- Munasolujen lahjoittajille maksetaan haittakorvausta 350 €. Kaikki lahjoitusta edeltävään selvittelyyn liittyvät tutkimukset ovat maksuttomia.
- Lahjoitettuja sukusoluja voidaan käyttää korkeintaan viidelle hedelmöityshoitoa saavalle.
- Tietoa sukusolujen lahjoittamisesta ja yhteystiedot kaikille Suomen hedelmöityshoitoklinikoille löytyvät Helminauha-toiminnan verkkosivuilta: https://helminauha.info/sukusolujen-lahjoittajaksi/
