Marian tarina – Simpukan valokuvanäyttely
“Kun osallistuin Minun perheeni -valokuvanäyttelyyn, mietin pitkään, millainen kuva kertoisi parhaiten minun perheestäni. Lopulta valinta oli helppo. Kuvassa eivät ole vanhempani, sisarukseni tai koirani vaan ystäväni.
Moni saattaa ihmetellä sitä. Minulle se tuntui kuitenkin kaikkein luonnollisimmalta valinnalta.
Perhe on minulle paljon enemmän kuin yhteinen sukunimi tai lain määritelmä. Perhe on turvaa, rakkautta ja ihmisiä, joiden kanssa elämä jaetaan. Siihen kuuluvat avomieheni, jonka kanssa olemme kulkeneet yhdessä jo 23 vuotta, kaksi rakasta koiraamme, vanhempani, sisarukseni, siskoni lapset ja läheiset serkkuni perheineen. Mukana ovat myös isovanhempani ja rakkaat lemmikit, jotka eivät enää ole täällä, mutta kulkevat edelleen mukana muistoissani ja luonnossa, jossa tunnen heidän läsnäolonsa.
Mutta perheeseeni kuuluu myös kuusi ystävää.
Olemme kulkeneet rinnakkain jo 25 vuotta. Olemme kasvaneet aikuisiksi yhdessä, juhlineet valmistujaisia, häitä ja syntymäpäiviä, itkeneet menetyksiä ja kannatelleet toisiamme silloin, kun elämä on tuntunut raskaalta. Olemme matkustaneet yhdessä, seuranneet toistemme elämän käänteitä ja viestittelemme lähes päivittäin – joskus omista kuulumisista, joskus lasten arjesta tai ihan tavallisista asioista. Minulla on heidän joukostaan myös kummilapsi, mikä on minulle suuri ilo ja kunnia.
Olen ainoa lapseton tässä ystäväporukassa.
Silti en ole koskaan tuntenut olevani ulkopuolinen. Päinvastoin. Olen saanut olla mukana lasten juhlissa, perheiden arjessa ja elämän suurissa hetkissä juuri sellaisena kuin olen. Olen kokenut olevani tasavertainen, rakastettu ja arvostettu. Se ei ole itsestäänselvyys, ja olen siitä suunnattoman kiitollinen.
Lapsettomuus on kulkenut elämässäni pitkään mukana. Kun vihdoin ymmärsin haluavani lapsen, pettymystä oli vaikea sanoin kuvata. Vieläkin kaipaan omaa lasta. Olen myös huomannut, että yhteiskunta kohtelee toisinaan eri tavoin lapsiperheitä ja meitä, joiden perheeseen ei lapsia tullut. Sen olen nähnyt niin työelämässä, lomien ja työvuorojen jakamisessa, rakennustonttien haussa kuin apua hakiessakin. Ymmärrän hyvin, että lapsiperheet tarvitsevat tukea, mutta joskus myös lapsettomat perheet jäävät näkymättömiksi.
Välillä yksinäisyys oli musertavaa, vaikka en ollutkaan yksin. Silloin ystävieni merkitys korostui entisestään.
He ovat minun trampoliini. Sellainen, joka ottaa kiinni silloin, kun omat jalat eivät kanna, ja auttaa ponnistamaan uudelleen eteenpäin. He muistuttavat minua siitä, etten ole yksin, vaikka elämä ei mennytkään niin kuin olin toivonut.
Parisuhde voi päättyä, elämä voi muuttua monella tavalla, mutta uskon, että tämä ystävyys kantaa meitä niin kauan kuin elämää riittää. Nämä ihmiset eivät ole minulle ”kuin perhe”. He ovat perhettäni.
Valokuvanäyttelyyn valitsin siis kuvan ystävistäni, koska juuri heidän kauttaan halusin kertoa, mitä perhe minulle tarkoittaa. Perhe voi näyttää hyvin monenlaiselta. Sen ei tarvitse mahtua valmiisiin määritelmiin ollakseen yhtä aito, tärkeä ja rakas.
Vaikka sydämessäni on edelleen paikka sille lapselle, jota ei koskaan tullut, sydämeni on samalla täynnä kiitollisuutta. Minulla on ympärilläni ihmisiä, joiden kanssa saan olla oma itseni, tulla nähdyksi ja kuulluksi sekä rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Siitä muodostuu minun perheeni.”
Teksti Maria. Kuvassa Maria (keskellä) ja hänen rakkaat ystävänsä Jyväskylän loisteessa. Kuvaaja Heidi Vehviläinen.
Minun perheeni – tahattomasti lapsettomien perhetarinoita -valokuvanäyttely
Yllä oleva tarina on osa Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n Minun perheeni – tahattomasti lapsettomien perhetarinoita -valokuvanäyttelyä, joka kertoo 18:n tahattomasti lapsettoman perheen tarinan.
Valokuvatut henkilöt kertovat kuviensa ja tarinoidensa avulla, keitä heidän perheisiinsä kuuluu, millainen lapsettomuuden polku heillä on ollut, miten lapsettomuuskokemus on vaikuttanut heidän perhekäsityksiinsä sekä miten he toivovat yhteiskunnan suhtautuvan heidän perheisiinsä.
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n digitaalisessa valokuvanäyttelyssä on mukana lasta toivovia ja lapsen saaneita sekä lopullisesti lapsettomia, joilla lapsen saamisen yrittäminen on täysin ohi eikä syvästä toiveesta huolimatta lasta tullut perheeseen mitään reittiä.
Mukana on yksin, puolison kanssa ja lemmikin kanssa asuvia henkilöitä. Lapsiperheellistyneistä on mukana nais-miespareja, sateenkaaripareja ja itsellisiä vanhempia. Lapsiperheissä lapset on saatu syliin uusperheellistymisen, adoption tai lahjasoluhoitojen avulla. Näyttely laajentaa perhekäsitystä myös ystävistä muodostuvien perheiden kuvilla.
Itsekin tahattoman lapsettomuuden kokeneet valokuvaajat Eeva-Maria Brotherus, Jesse Reponen, Viivi Selin ja Heidi Vehviläinen kuvasivat henkilöt alkuvuodesta 2026 eri puolilla Suomea. Valokuvaajat osallistuivat kampanjaan vapaaehtoistyönä.
Tutustu valokuvanäyttelyyn: Simpukan valokuvanäyttely.
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on tahattomasti lapsettomien ja lahjasoluperheiden yhteisö ja asiantuntijaorganisaatio, joka edistää tahattomasti lapsettomien ja lahjasoluperheiden asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin. Simpukan tavoitteena on, että Suomessa jokainen tahattoman lapsettomuuden kohtaava saa apua ja tukea.
Tue Simpukan työtä liittymällä Simpukan jäseneksi. Lue lisää: Simpukan jäsenyys.