Jimin tarina – Simpukan valokuvanäyttely
“Perhe on itselleni hyvin laaja käsite. Asun yksin, mutta ydinperheeseeni kuuluvat äiti, isäpuoli, pikkuveli ja mummoni sisko. Olen kahden kulttuurin lapsi, minkä vuoksi olen saanut nauttia suuresta suvusta varsinkin äitini puolelta.
Puoliksi vietnamilaisena pienestä asti on tullut käytyä aina erilaisissa sukujuhlissa, serkkujen ja pikkuserkkujen erilaisissa kissanristiäisissä ja muissa pippaloissa. Vasta vanhemmalla iällä oikeastaan olen oppinut arvostamaan sitä, että minulla on näin suuri suku, ihmisiä, joiden kanssa on helppoa viettää yhteistä aikaa ja samalla tuntea kuuluvan osaksi jotain suurempaa.
Seksuaalivähemmistöön kuuluvana miehenä lapsen saaminen ei ole helpoimmasta päästä. Se on mahdollista, mutta tie on mutkikas. Perhe merkitsee minulle sitä, että minulla on ympärillä turvaverkko, paikka, johon kuulua ja ihmisiä, joihin voin tukeutua.
Perhe on yhdessäoloa, rakkautta ja välittämistä. Perheellistyminen tarkoittaisi minulle sitä, että saan olla rakentamassa jotain todella rakastavaa ja turvallista verkkoa muille; tuleville lapsilleni ja ehkä puolisollekin.
Olen tyytyväinen omaan elämääni tällä hetkellä, mutta aina silloin tällöin vaivaa se totuus, että olen kuitenkin eri asemassa kuin muut. Maahanmuuttajan poikana ja seksuaalivähemmistöön kuuluvana miehenä tuntuu, että minulle jaetut kortit elämässä ovat olleet vaikeimmasta päästä. Suomalaisuuttani on kyseenalaistettu ja identiteettiäni loukattu hyvinkin usein. Lapsiperheellistyminen merkitsisi minulle sitä, että olen täysin samanarvoinen ihminen kuin ratikassa vastapäätä istuva ihminen.
Olen onnekas, että ystäväpiirini ja suurin osa suvustani on suhtautunut lapsi- ja perhehaaveisiini positiivisesti. Puhun asioista aina hyvin avoimesti, ja myös nykyinen työyhteisöni suhtautuu asiaan todella positiivisesti. Saan suunnattomasti iloa siitä ja tunnen ylpeyttäkin, että ympärilläni on todella avoin ja tukeva yhteisö. Valitettavasti yhteiskunta tuntuu vaan laahaavan hitusen vielä perässä, mutta muutos vaatii tekijänsä, ja siksi itse haluan olla vaikuttamassa muun muassa ei-kaupallisen sijaissynnytyksen laillistamiseen.
Yhteiskunnan tehtävänä on mielestäni mahdollistaa eikä rajoittaa lapsiperheellistymistä ja ihmisen halua elää omanlaista elämää. Päättäjiltä voisikin kysyä, että miksi ihmeessä pian 2030-luvulla elävinä ihmisinä meillä ei edelleenkään ole mahdollista toteuttaa kaikkien ihmisten perhe- ja lapsitoiveita, vaikka lapsia ja perheitä meillä on ollut jo aikojen alusta asti?”
Teksti Jim. Kuvassa Jim. Kuvaaja Viivi Selin.

Minun perheeni – tahattomasti lapsettomien perhetarinoita -valokuvanäyttely
Jimin tarina on osa Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n Minun perheeni – tahattomasti lapsettomien perhetarinoita -valokuvanäyttelyä, joka kertoo 18:n tahattomasti lapsettoman perheen tarinan.
Valokuvatut henkilöt kertovat kuviensa ja tarinoidensa avulla, keitä heidän perheisiinsä kuuluu, millainen lapsettomuuden polku heillä on ollut, miten lapsettomuuskokemus on vaikuttanut heidän perhekäsityksiinsä sekä miten he toivovat yhteiskunnan suhtautuvan heidän perheisiinsä.
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n digitaalisessa valokuvanäyttelyssä on mukana lasta toivovia ja lapsen saaneita sekä lopullisesti lapsettomia, joilla lapsen saamisen yrittäminen on täysin ohi eikä syvästä toiveesta huolimatta lasta tullut perheeseen mitään reittiä. Näyttely on avoinna Simpukan verkkosivuilla 9.5.–31.12.2026
Mukana on yksin, puolison kanssa ja lemmikin kanssa asuvia henkilöitä. Lapsiperheellistyneistä on mukana nais-miespareja, sateenkaaripareja ja itsellisiä vanhempia. Lapsiperheissä lapset on saatu syliin uusperheellistymisen, adoption tai lahjasoluhoitojen avulla. Näyttely laajentaa perhekäsitystä myös ystävistä muodostuvien perheiden kuvilla.
Itsekin tahattoman lapsettomuuden kokeneet valokuvaajat Eeva-Maria Brotherus, Jesse Reponen, Viivi Selin ja Heidi Vehviläinen kuvasivat henkilöt alkuvuodesta 2026 eri puolilla Suomea. Valokuvaajat osallistuivat kampanjaan vapaaehtoistyönä.
Tutustu valokuvanäyttelyyn sivulla: Simpukan valokuvanäyttely.
Lapsettomien yhdistys Simpukka
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on tahattomasti lapsettomien ja lahjasoluperheiden yhteisö ja asiantuntijaorganisaatio, joka edistää tahattomasti lapsettomien ja lahjasoluperheiden asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin. Simpukan tavoitteena on, että Suomessa jokainen tahattoman lapsettomuuden kohtaava saa apua ja tukea.
Liity Simpukan jäseneksi
Simpukan jäsenenä tuet tärkeää vaikuttamis- ja edunvalvontatyötämme sekä mahdollistat tarjoamamme monipuolisen vertaistuen. Jäsenenä varmistat toimintamme jatkumisen tulevaisuudessakin. Rekisteröitynyt jäsen on aina yksi ääni tahattomasti lapsettomien puolesta.
Jäsenetujamme ovat muun muassa Sähköinen Simpukka-lehti neljä kertaa vuodessa, infopaketti, verkkoluentotallenteita sekä loistavia tarjouksia ja etuja yhteistyökumppaneiltamme.
”Minusta on tärkeää kuulua yhdistykseen, joka ajaa omaa asiaani ja tuo näkyväksi sitä mitä itse koen. Olen saanut yhdistyksen materiaaleista sanoja ja selityksiä omien tunteiden ja kokemusten käsittelyyn.” Jäsenemme kertoi.
Tue Simpukan työtä liittymällä Simpukan jäseneksi. Lisätietoa verkkosivultamme: Simpukan jäsenyys.
Tule mukaan edistämään tahattomasti lapsettomien hyvinvointia ja asemaa!
