Lapsettomuus ja puolison masennus
Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus, mielenterveys, hedelmöityshoidot
”Sinulla on jo nuorena iso perhe! Sinut on luotu äidiksi!” Tälläisten kommenttien keskellä kasvaen ja isosta perheestä haaveillen saavuin aikuisuuteen. Lapsenvahtikeikkoja ja sukulaisvauvoja, au pairina vauvaperheessä. Odotus kasvoi. Pianko minä löydän puolison ja saan oman perheen?
Puoliso löytyi 25 vuotiaana. Hyvin pian oli selvää, että vauva saisi tulla. Kun aikaa oli kulunut 1,5v ilman ehkäisyä tuloksetta, tiesin jo että tässä ei hyvin käy. Lapsettomuustutkimuksissa selvisi, että miehellä oli azoospermia.
Lääkityksellä saatiin siittiöitä ja IVF hoidot aloitettua. Puolisolle tuo oli kuitenkin liikaa. Hän masentui ja minä hoidin yksin taloudellisesti hoidot, kodin ja muun. Päätin kuitenkin, että periksi en anna. Toinen hoitokierros toi kauan odotetun plussan ja olin onnesta soikeana. Vauva syntyi sinisenä ja napanuora kahdesti kaulan ympärillä kiireellisellä sektiolla. Ehdin jo ajatella pahinta kun havaitsin lääkärin säikähdyksen. Mutta vauva selvisi kaikesta alun haastavuudesta huolimatta.
Rikottu yksinhuoltaja
Koliikki ja allergiat tulivat tutuksi ja ensimmäiset kaksi vuotta valvoin yöt ja päivät. En muista juuri mitään noista ajoista. Puolison masennus paheni ja olin yksin vastuussa. Lapsettomuuden kokemus auttoi kuitenkin jaksamaan oudolla voimalla. Kun kuvioihin tuli väkivalta ja alkoholi, päädyin lopulta, että on paras erota. Minun lapseni ei kasva tällaisessa ympäristössä.
Sanotaan, että esikoinen kasvaa yhdessä äidin kanssa ja hän näkee äidin myös heikoimmassa voinnissa. Ja näin minä todella koin. Esikoinen auttoi minut yli siitä synkkyydestä mikä minut valtasi ja piti minut elämässä kiinni. Suhteemme on ainutlaatuinen enkä usko, että kukaan voi täysin ymmärtää miten iso merkitys hänellä oli selviytymiseeni erosta, väkivallasta, taloudellisesta hyväksikäytöstä ja kaikesta muusta.
Surin kovasti sitä, että lapseni jäisi ainokaiseksi mutta ajattelin myös, että olin jo saanut lahjoista suurimman enkä ollut oikeutettu valittamaan. Pohdin, että kukapa minut enää haluaisi? Rikottu yksinhuoltaja. Mutta me eläisimme kuitenkin hyvän elämän lapseni kanssa, se oli vain suurin tavoitteeni.
Miten minulle voi käydä näin hyvin?
Kunnes elämään tipahti mies, joka kaiken kuultuaankin päätti rakastaa, hoitaa ja välittää. Ja niin salamarakkaus (johon en ikinä järjen-ihmisenä ollut aikaisemmin uskonut) vei jalat alta ja muutaman kuukauden jälkeen olin raskaana. Lapsettomuus on minussa niin syvällä, että koin lähes häpeää asiasta. Miten minulle voi käydä näin hyvin? Olen ollut teistä jokainen. Kokenut niin suurta puristavaa surua sydämessä ja kipua tyhjässä kohdussani. Itkenyt autossa, töissä, kaupassa nähdessäni raskaana olevia. Ja nyt minua siunataan toisen kerran tällaisella onnella. Kuinka voin ansaita tämän?
Nyt vain toivon ja rukoilen, että kaikki menisi loppuun asti hyvin. Joka päivä mietin edelleen jokaista tahattoman lapsettomuuden kokevaa ihmistä. Voi kun tietäisit tieni, jos minun vatsani saa sinut itkemään kaupassa hyllyjen välissä. Minä olen ollut vuosien ajan sinä. Ja minä toivon meistä jokaiselle rauhaa ja onnea sydämeen, vaikka tie sinne olisi kuinka raskas.
Raskausviikko30
Simpukka ry:n vuoden 2024 teemana on Tahattomasti lapsettomana Suomessa. Simpukka kerää ja jakaa vuoden 2024 ajan tahatonta lapsettomuutta kohdanneiden kirjoituksia, jotka liittyvät yhteiskuntaan. Voit kirjoittaa omista kokemuksistasi, mielipiteitäsi tai kannanottojasi.
- Tarinoita lapsettomuudesta kirjoitusohjeet ja lomake.
- Liity Simpukan jäseneksi: Simpukan jäsenyys.
- Lahjoita tahatonta lapsettomuutta kokevien hyvinvoinnin eteen tehtävälle työlle: Lahjoita Simpukalle.