Webinaaritallenne Lopullinen lapsettomuus osana elämäntarinaa
Webinaaritallenne Lopullinen lapsettomuus osana elämäntarinaa. Simpukka ry ja vierailevat luennoitsijat. Webinaari on katsottavissa 3.6.2026 asti. Webinaarissa asiantuntijat kertovat muun muassa lopulliseen lapsettomuuteen sopeutumisesta sekä mielekkään elämän löytymisestä. Katse käännetään myös ikääntymiseen: illan aikana kuulemme hyvän vanhuuden suunnittelusta sekä keinoista lievittää iäkkäiden ihmisten yksinäisyyttä ja kehittää omahoitotaitoja.
Asiantuntijat puhuvat myös perhehoidosta ikääntyneen tukena, turvana ja perheenä sekä edunvalvontavaltakirjasta ja siihen liittyvistä ajankohtaisista asioista. Webinaarin jälkeen on mahdollista siirtyä keskustelemaan lopullisen lapsettomuuden teemoista sekä kuulemaan Simpukan yksin ja kaksin elävien, lopullisesti lapsettomien SYKE-verkoston tarjoamasta vertaistuesta. SYKE-verkosto tarjoaa vertaistukea lopullisesti lapsettomille sekä toisen kierroksen lapsettomille eli lapsenlapsettomille Sydänsimpukoissa.
Webinaarin puhujat
Lopullisuudesta uuteen alkuun. Puhujana Heidi Vehviläinen, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti.
Kuinka sopeutua lopulliseen lapsettomuuteen? Kuinka saavuttaa mielekäs elämä lapsettomuudesta huolimatta. Esittelyssä vertaistuen mahdollisuuksia.
Elämänlaatua ja hyvinvointia vanhuuteen. Puhujana Eva Korkiamäki, järjestöjohtaja, geronomi (YAMK), Vanhustyön keskusliitto.
Omaa hyvää vanhuutta voi ja kannattaa suunnitella ennakkoon. Yksinäisyys heikentää elämänlaatua, ja eliniän pidentyessä muistisairaus koskettaa entistä useampaa. On tärkeää tuntea kuuluvansa osaksi yhteisöä. Kokemusten ja ajatusten jakaminen samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa tuo toivoa ja lisää voimavaroja. Esityksessä kuulemme oman vanhuuden ennakoinnista sekä keinoista lievittää iäkkäiden ihmisten yksinäisyyttä Ystäväpiiri-toiminnalla ja keinoista tunnistaa sekä kehittää omahoitotaitoja Omahoitovalmennuksella.
Perhehoito lapsettoman ikääntyneen tukena, turvana ja perheenä. Puhujana Sanna Kosonen, aikuisten perhehoidon kehittämispäällikkö, Perhehoitoliitto.
Puheenvuoro avaa perhehoidon mahdollisuuksia ja vaikuttavuutta ihmisen oman näköisen ikääntymisen mahdollistajana. Perhehoidon monimuotoiset vaihtoehdot antavat mahdollisuuden pitkäaikaisiin ihmissuhteisiin joko ikääntyneen omassa kodissa tai perhekodissa.
Edunvalvontavaltakirja – elämäsi tärkeimpiä asiakirjoja. Puhujana Satu Koivula, lakimies ja yrittäjä, Lakiasiaintoimistoimisto Saga Perhejuristi Oy.
Kuka huolehtii asioistasi, mikäli et itse enää kykene niitä hoitamaan? Puheenvuoron aiheena on edunvalvontavaltuutus yleisesti lapsettoman henkilön näkökulmasta sekä valtuutukseen liittyvät ajankohtaiset asiat.
Linkki tallenteeseen
Anna palautetta
Annathan Simpukalle palautetta täällä katsottuasi tallenteen.
Simpukan verkkoluennot
Simpukan verkkoluennot löydät kootusti täältä: Simpukan verkkoluennot.
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Vuonna 1988 perustettu Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on valtakunnallinen tahattoman lapsettomuuden asiantuntija- ja vertaistukiorganisaatio, joka tarjoaa tietoa ja tukea tahattomasti lapsettomille. Tahaton lapsettomuus on yksi aikuisiän suurimmista kriiseistä, jonka kohtaa joka viides hedelmällisessä iässä oleva Suomessa. Kokemus vaikuttaa kokijansa terveyteen, talouteen, työelämään, ihmissuhteisiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Simpukan Helminauha-toiminta jakaa tietoa ja tukea lahjasoluperheille, lahjasolutaustaisille ja ammattilaisille. Valtakunnallisesti toimivan Simpukan toimisto sijaitsee Tampereella.
Tiedämme, miltä lapsettomuus tuntuu. Älä jää yksin. Liittymällä Simpukkaan mahdollistat muun muassa verkkoluentojen järjestämisen: Liity Simpukan jäseneksi.
