Sijaissynnytys teki Kaisasta äidin ja Saijasta tädin: Olemme aina auttaneet toisiamme

Sijaissynnytys teki Kaisasta äidin ja Saijasta tädin: ”Olemme aina auttaneet toisiamme”

Teksti Hannna Parviainen. Teksti on julkaistu ensin Lapsettomien yhdistys Simpukan jäsenlehdessä Simpukka 2/2024.

Oululainen Saija toimi sijaissynnyttäjänä sisarensa lapselle vuonna 2007. Hedelmöityshoidot tehtiin Virossa. Kokemuksensa ja lääkärin ammattinsa kautta Saija uskoo, että Suomessa on mahdollista toteuttaa ei-kaupallisia sijaissynnytysjärjestelyjä.

Vuonna 1997 oululainen Saija katsoi sisarensa kanssa sijaissynnytysprosessista kertovaa ohjelmaa. Ohjelma kertoi siskoksista, joista toinen toimi sijaissynnyttäjänä toisen lapselle.

– Istuin siinä sohvalla ja sanoin siskolleni, että jos tuollainen on mahdollista, niin olen valmis tottakai.

Saijan siskolla Kaisalla ja hänen puolisollaan oli takanaan noin kolmen vuoden lapsettomuushoidot. Kaisan perussairauden vuoksi parin lapsitoive ei ollut toteutunut.

Saijaa vuotta nuorempi Kaisa oli puhunut avoimesti tahattoman lapsettomuuden kokemuksistaan ja tunteistaan. Saija eli niissä vahvasti mukana. Sisaruksilla oli äärettömän lämpimät välit, ja he olivat joka viikko tekemisissä.

Keskustelusta ja ohjelmasta jäi pieni ajatuksen siemen kasvamaan. Asia nostettiin silloin tällöin esille vuosien kuluessa.

Lopulta päätös sijaissynnytysprosessiin lähtemisestä oli vahva kaikille kolmelle: Saijalle, Kaisalle ja Kaisan puolisolle.

Sijaissynnytyksen hedelmöityshoitojen aloitus Suomessa

Sijaissynnytysjärjestelyt aloitettiin lapsettomuushoitoklinikalla Helsingissä vuonna 2002. Hedelmöityshoidoissa alkiot muodostettiin parin omista sukusoluista, ja alkio istutettiin Saijan kohtuun.

– Sain juridista ja henkistä tukea. Minulle korostettiin, että saan harkita asiaa. Minulla oli koko ajan turvallinen olo. Ammattilaiset hoitivat asian hyvin, ja kokemus oli hyvä, Saija sanoo.

Valitettavasti alkionsiirto epäonnistui.

Kolmikko päätti pitää tuumaustauon, joka venyi muutaman vuoden mittaiseksi. 

Kun ajatus uudesta yrityksestä oli kypsynyt, elettiin vuotta 2006, jolloin Suomessa viimeisteltiin hedelmöityshoitolakia. Laki kielsi Suomessa tehtävät hedelmöityshoidot, joiden seurauksena lapsi annetaan adoptioon. Kotimaassa ei ollut näin enää mahdollista tehdä sijaissynnytysjärjestelyjä. 

Kymmenen vuoden harkinta sijaissynnytykselle

Kolmikko matkusti sijaissynnytysjärjestelyihin Tarttoon Viroon.

– Tunnelma oli lähtiessä tosi mukava ja jännittävä. Muistan, kun kävelin yhden tien yli ja yhtäkkiä ajattelin, että apua, mitä olen tekemässä, Saija muistelee.

Asiaa oli kuitenkin mietitty jo kymmenen vuotta. Tärkein mielen esteitä poistava tekijä oli Saijan lääketieteen koulutus. Lääkärin ammattinsakin kautta hän ajatteli, että kyseessä eivät ole hänen omat solunsa eikä hänen lapsensa.

– Tiesin, että raskaus on helppo minulle eikä raskaus pelottanut. Tiesin rakkaan ihmisen kärsimyksen ja tuskan. Lasta oli kaivattu kauan.

Kun raskaustesti näytti positiivista, he kaikki iloitsivat yhdessä. Saija ei kokenut minkäänlaista epäröintiä tai pelkoa, vain onnea siskon unelman toteutumisesta. Se oli riemuvoitto!

Serkkuvauvan kasvatus sijaissynnyttämällä

Saijan lapset olivat raskausaikana alle 10-vuotiaita. Asia selitettiin heille tarkasti, ja he olivat koko perhe yhdessä ”kasvattamassa serkkua”.

Koko odotuksen ajan kaikki tilanteesta kuulleet suhtautuivat asiaan hyvin positiivisesti. Saijan työpaikkana oli tuolloin pieni terveydenhuollon yksikkö, joka eli vahvasti mukana odotuksessa.

Lapsen vanhemmat olivat aina Saijan mukana neuvolassa, mikä lähensi heitä entisestään.

Raskaus meni hyvin, ja tyttövauva syntyi terveenä. Vaikka Suomen hedelmöityshoitolaki ei enää sallinut sijaissynnytykseen tähtääviä hedelmöityshoitoja, ammattilaisten suhtautuminen sijaissynnyttäjään ja lapsen vanhempiin oli erittäin lämmintä ja asianmukaista.

– OYS toimi erittäin hyvin. Lapsen antaminen adoptioon oli juridiikaltaan erilainen käytäntö, kun kyseessä ei ollut omasta lapsesta luopuminen. Lapsen vanhemmat kokivat tulleensa kuulluiksi: heitä ei kyseenalaistettu, Saija kertoo.

Hän ajatteli koko ajan vahvasti, että kyseessä on hänen siskonsa vauva ja lastensa serkku, joten hän ei halunnut imettää. Vauva luovutettiin heti vanhemmilleen.

– Hormonit ja estrogeenivaje tekivät sen, että minulla oli sairaalassa pienen hetken kestävä itkuisempi baby blues -vaihe. Omien lasten synnytysten jälkeen vaihe on ollut pitempi.

Suhde sisaren perheeseen jatkui yhtä kiinteänä ja lämpimänä kuin ennenkin. Saijan lapset tulivat sairaalaan katsomaan serkkua, ja he myös vierailivat perheen kodissa aina, kun oli mahdollista.

Saija oli äitiysvapaalla kolme viikkoa synnytyksen jälkeen ennen töihin paluutaan.

Sijaissynnyttäjän ja lapsen lämpimät välit

Saija myöntää, että kokemus oli kuitenkin myös rankka. Silti hän olisi ehdottomasti voinut tehdä saman uudestaankin.

– Meillä on vahva sisarusrakkaus. Olemme aina auttaneet toisiamme. Tätä rakasta nuorta ei olisi, jos en olisi tehnyt tätä.

Nyt jo 17-vuotias tyttö on kasvanut tietoon taustastaan. Kaikki on ollut hänelle selvää pienestä asti.

Heillä on tavalliset lämpimät tädin ja siskontytön välit. Saijan sijaan murrosikäinen tyttö uskoutuu usein asioistaan toiselle tädilleen.

– En ole hänen luottohenkilönsä, koska koen, että menisin ehkä äidin varpaille. Olen maalaisjärkinen enkä kovin tunteellinen ja lapsirakas, mutta tästä tytöstä minä tykkään.

Saija kirjoitti pian syntymän jälkeen kirjeen, joka on tarkoitus antaa tytölle hänen täyttäessään 18 vuotta. Kirjeessä Saija kertoo ajatuksistaan ja tunteistaan sekä tapahtuman taustalla olevista asioista.

Sijaissynnytys sallittava Suomessa

Monille sijaissynnytys on ainoa mahdollisuus lapsiperheellistymiseen eikä sitä lähdetä pohtimaan hetken mielijohteesta. Jokaisen lapsitoive on yhtä tärkeä.

– Sijaissynnytystarpeen taustalla on kipeä lapsettomuuden kokemus. Sijaissynnytys ei korjaa kaikkea sitä, mitä taustalla on, mutta on tärkeää nähdä inhimillinen näkökulma.

Saija näkee ulkomailla tehdyissä sijaissynnytysprosesseissa riskinä köyhien maiden hyväksikäytön. Hän pitää tärkeänä ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimista Suomessa. Hän uskoo, että sijaissynnytykset tehtäisi eettisesti ja moraalisesti kaikkia osapuolia kunnioittaen.

– Lait on tehty ihmisten suojelemiseksi. Näissä tilanteissa ei ole tarvetta suojella ketään. Laki voidaan säätää niin, että järjestelyt on mahdollista hoitaa. Suomessa on osaavat lapsettomuuden asiantuntijat.

Lääkärinä ja sijaissynnyttämisen kokeneena Saijalla on vahva tunne siitä, että prosessit saadaan Suomessa toimiviksi.

– En ole ikinä kuullut ammattilaisten vastustavan sijaissynnytystä. Minulla on tunne, että terveydenhuollossa kannustettaisiin sijaissynnytykseen. Ehkä joudumme tyytymään siihen, että emme saa asialle julkista rahoitusta vaan hedelmöityshoidot joutuu maksamaan itse. Toivon, että päättäjät ja ammattilaiset mahdollistavat tämän Suomessa.

Simpukka käyttää jutussa Saijasta vain etunimeä sijaissynnytyksellä syntyneen nuoren yksityisyyden suojelemiseksi. Kaisan nimi on muutettu.

Lue lisää sijaissynnytyksestä

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on tahattomasti lapsettomien yhteisö ja asiantuntijaorganisaatio. Vuonna 1988 perustettu Simpukka edistää lapsettomien asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin. Simpukan tavoitteena on, että Suomessa jokainen tahattoman lapsettomuuden kohtaava saa apua ja tukea. Simpukka ajaa muun muassa ei-kaupallisen sijaissynnytyksen laillistamista, hedelmöityshoitojen resurssien lisäämistä, tasa-arvoisen lapsiperheellistymisen mahdollistumista ja psykososiaalista tukea osana lapsettomuuden hoitopolkua. Simpukka tarjoaa vertaistukea tahattoman lapsettomuuden kokemukseen.